Kuva: Shutterstuck

Juhannuksesta tulossa viileä ja tuulinen - katso missä aurinko todennäköisimmin pilkahtaa

21.06.2018 08:15 - Elisa Jalasjoki

Aatonaattona nautitaan vielä suomalaisesta kesäkelistä, aatoksi ilma kuitenkin jo viilenee.

Juhannusta vietetään taas pian, mutta kuten arvata saattaa, muuttuu sää tuttuun tapaan heti juhannusviikonlopuksi hyvin epävakaaksi ja viileäksi. Toivoa ei kuitenkaan kannata vielä täysin menettää, sillä paikoitellen luvassa on myös mahdollisesti erittäin selkeitäkin hetkiä, lupailee Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Oskari Rockas

Vielä aatonaattona luvassa on tyypillistä kesäkeliä, aatoksi sateita

Rockaksen mukaan torstaina päästään vielä pääosin nauttimaan ympäri Suomea tyypillisestä suomalaisesta kesäkelistä, vaikka sadekuurot alkavatkin jo paikoitellen saapua. 

Juhannusaatoksi matalapaine kuitenkin nousee selvemmin Suomen ylle, tuoden laajalti mukanaan epävakaista säätä ja sateita. Esimerkiksi Länsi-Suomeen Rockas ennustaa pääosin sateita sekä voimakkaita tuulia, itään sekä Lappiin puolestaan mahdollisesti poutaisempiakin aukkoja. 

Parasta säätä Rockas lupailee kuitenkin Kaakkois-Suomeen, erityisesti Lappeenrannan, Kuopion sekä Savonlinnan seuduille, jossa sään odotetaan pilvilautoista huolimatta pysyvän suhteellisen selkeänä. 

Juhannuspäiväksi Rockas povaa kuitenkin koko maahan pääosin pilvistä ja sateista keliä. Etelä- ja Keski-Suomessa sää saattaa  paikoitellen olla kuitenkin myös selkeää. 

Kilpailut

Uusimmat