Kuva: Shutterstock

MTV: Epäiletkö, että alkoholijuomaasi sujautettiin tyrmäystippoja? Toimi neuvojen mukaisesti

02.07.2019 15:45 - Senni Loikala

Päältäpäin on usein vaikea arvioida, onko henkilö juonut tyrmäystippoja sisältävää juomaa, kertoo Santeri Seppälä Mikkelin keskussairaalasta MTV:lle.

Joskus hauska baari-ilta voi saada järkyttävän käänteen, jos joku onnistuu laittamaan salaa tyrmäystippoja toisten juomiin. Mikkelin keskussairaalan terveyspalvelujohtaja Santeri Seppälä kertoo MTV Uutiset Live -lähetyksen haastattelussa, miten olisi hyvä toimia, jos epäilee nauttineensa tyrmäystippoja sisältävää juomaa.

- Jos hakeutuu päivystykseen, kannattaa mainita epäilystä (tyrmäystippojen uhriksi joutumisesta), niin tiedämme ottaa verinäytteitä mahdollisia poliisitutkintoja varten. Totta kai, jos on vahva epäily asiasta, kannustamme tekemään poliisille ilmoituksen ja jatkotutkinto on poliisin vastuulla.

Tapaukset vaihtelevat lievistä vakaviin

Santeri Seppälän mukaan on erittäin vaikeaa päältäpäin tunnistaa, onko henkilö saanut tietämättään tyrmäystippoja. Yleensä henkilö, joka epäilee joutuneensa huumatuksi tyrmäystipoilla, hakeutuu terveydenhuollon piiriin tavanomaisesta poikkeavan huonovointisuuden ja humalatilan takia. Päivystyksessä henkilön terveydentila tutkitaan ja hänestä otetaan verikokeita.

- Yleisimmät huumausaineet nähdään (verikokeissa) heti, harvinaisemmat tulevissa tutkimuksissa.

Mikkelin keskussairaalaan hakeutuu Seppälän mukaan viikoittain ihmisiä, jotka epäilevät joutuneensa huumatuksi tyrmäystipoilla. Valtaosa tapauksista on lieviä, mutta joukossa on ollut myös vakavampia tapauksia.

- On tapahtunut pahoinpitelyitä ja seksuaalirikoksia näiden (tyrmäystippojen) takia ja silloin vakavuusaste on suuri.

Lue myös: Millaisista perheistä kasvaa eniten alkoholisteja ja huumeidenkäyttäjiä? Tulokset yllättävät

Lue myös: Kahden päivän krapulat ovat todellakin totta - saatat jopa tietämättäsi vahvistaa sitä

Lue myös: Milloin alkoholin juominen tulisi ehdottomasti jättää väliin? Katso paljastavat oireet

Kilpailut

Uusimmat