Kuva: Shutterstock

Mitä horoskooppia muistutat luonteeltasi oikeasti? Hauska testi paljastaa!

24.07.2021 10:15 - Emmi Moilanen

Nyt testataan, mitä horoskooppimerkkiä sinun tulisi luonteenpiirteidesi perusteella oikeasti edustaa.

Voice.fi:n helmikuun horoskoopissa tarkasteltiin vuotta 2021 ja sitä, mitä rakkauselämä tuo eri merkeille tänä vuonna tullessaan.

Horoskooppien avulla onkin hauska katsoa tulevaan tai esimerkiksi analysoida omia luonteenpiirteitä hieman tarkemmin. Olet saattanut huomata, että persoonastasi löytyy vivahteita, jotka sopisivat mainiosti myös jonkin toisen horoskooppimerkin määrittäviin luonteenpiirteisiin.

Laadimme leikkimielisen persoonallisuustestin joka paljastaa, mitä horoskooppimerkkiä sinun oikeasti kuuluisi luonteesi perusteella edustaa. Pääset testaamaan alta, minkä horoskoopin kanssa jaat eniten samoja luonteenpiirteitä.

Mitä sinulle kuuluu juuri nyt?

Miksi haluat tietää?
Työt aiheuttavat jonkin verran stressiä, muuten hyvää.
Olen innoissani uudesta projektistani, johon juuri sain inspiraation.
Huolet ja murheet painavat.
Ei kurjuutta kummempaa.
Mitäs tässä, hissuksiin eteenpäin.
Haaveilen juhlista isolla ystäväporukalla.
Loistavaa! Onpa kiva, kun kysyit.
Lopetin juuri työt, joten väsyttää.
En oikein itsekään tiedä.
Pidän kuulumiset vain itselläni.
Tylsää. Toivon, että pian tapahtuisi jotakin uutta ja jännittävää.

Mitä teet silloin, kun kukaan ei ole näkemässä?

Saatan tehdä ylitöitä tai puuhailen kotitöiden parissa. Rauhalliset hetket on käytettävä hyödyksi!
Stailaan itselleni uusia asukokonaisuuksia vaatekaapin kätköistä.
Tämä voi olla mitä tahansa, välillä yllätyn itsekin omista puuhistani.
Herkistyn kyyneliin hömppäleffan tai koskettavan musiikin parissa.
Poukkoilen ympäriinsä, minun on vaikea rauhoittua yksin.
Laulan sydämeni pohjasta.
Ilmeilen peilin edessä ja kokeilen, kuinka suureen irvistykseen suuni taipuu.
Lasken alas iloisen ja reippaan suorittajan kuoreni, ja annan itseni hengähtää.
Leikin olevani tv-ohjelmassa ja selostan tapahtumia kuvitteelliselle kameralle.
Siivoan millintarkasti. Saatan ottaa jopa hammasharjan avukseni!
Menen päiväunille. Ihana oma rauha!
Kokeilen tanssiliikkeitä, joita en ole vielä kehdannut näyttää baarin tanssilattialla.

Mikä on haaveammattisi?

Yrittäjä.
Personal trainer.
Taiteilija.
Ison yrityksen johtaja.
Opettaja.
Koomikko.
Arkeologi.
Näyttelijä.
Terapeutti.
Kirjanpitäjä.
Asianajaja.
Lääkäri.

Kun pääset pitkän työpäivän jälkeen kotiin, ensimmäisenä sinä...

Päätän viettää illan ilman aikatauluja. Kelloakin saatan unohtaa katsoa.
Yritän karistaa vaivaamaan jääneet työhuolet juoksulenkillä.
Istun sohvalla pitkään ja hartaasti.
Laitan viestiä ystäville ja kysyn, mitä tehtäisi illalla yhdessä.
Soitan pitkän puhelun hyvälle ystävälleni.
Suuntaan pitkään kuumaan suihkuun
Yritän meditoida, sillä kaipaan kipeästi elämääni lisää mielenrauhaa.
Teen tärkeysjärjestyksessä olevan tehtävälistan seuraavan päivän töistä
Odotan puolisoltani pitkää ja lämmintä halausta.
Nautin täydestä hiljaisuudesta ilman häiriötekijöitä.
Hengähdän hetken mutta käyn päässäni läpi tehtävälistaa asioista, joihin ryhtyä seuraavaksi.
Teen kotitreenin tai lähden jumppaan.

Millainen ystävä olet?

Minun kanssani murheet hukutetaan huumoriin.
Teen aina kaikkeni auttaakseni ja ollakseni heidän tukenaan.
Minun seurassani ei tule koskaan tylsää ja rakastan piristää ystäviäni pienillä yllätyksillä.
Herkkä. Ystävien ilot ja surut vaikuttavat minuunkin voimakkaasti.
Vakaa ja luotettava.
Olen viihdyttäjä, keksin aina jotakin tekemistä ja minulla riittää tarinoita kerrottavaksi.
Olen ajattelevainen ja aistin herkästi ystävieni tunnetilat.
Puhun välillä liikaa omista asioistani mutta olen luotettava kuin kallio!
Rehellinen ja viisas. Ystäväni kysyvät minulta usein apua.
Empaattinen ja helposti lähestyttävä.
Hitaasti lämpenevä mutta tutustumisen jälkeen täyttä kultaa.

Uusi työkaverisi on kutsunut sinun juhliinsa, joissa et tunne ketään. Sinä...

Jännitän kovasti ja minun on ainakin aluksi vaikea tutustua muihin.
Seuraan työkaveriani ja lyöttäydyn samaan keskusteluun hänen kanssaan.
Esittelen itseni reippaasti muille.
Aloitan keskustelun tuntemattoman kanssa kehumalla hänen asuaan.
Siemailen ensimmäisen juoman itsekseni ja tarkkailen tilannetta.
Ajaudun todennäköisesti johonkin mielenkiintoiseen väittelyyn.
Vetäydyn syrjään mutta ilahdun, jos joku tulee juttelemaan minulle.
Rakastan tutustua uusiin ihmisiin, joten olen kuin kala vedessä.
Aloitan small talkin puhumalla töistä. Se on turvallinen aihe.
Hakeudun muiden seuraan heti. Yksin seisoskelu on kiusallista.
Kerrot vitsin jään murtamiseksi.
Otan tilanteen haltuun horjumattomalla itseluottamuksellani.

Lempivärini on:

Turkoosi.
Violetti.
Oranssi.
Sininen.
Musta.
Vihreä.
Keltainen.
Punainen.
Vaaleanpunainen.
Kullan hohto tietenkin.
Maanläheiset sävyt.
Valkoinen.

Asia, joka saa sinut suuttumaan?

Kiire ja hoputtaminen.
Hiljaa ja paikallaan oleminen.
Se, kun minun päälleni puhutaan.
Sovittujen asioiden tekemättä jättäminen.
Rutiinit ja sääntöjen pilkun tarkka noudattaminen.
En suutu juuri koskaan.
Se, kun jokin ei mene oman mieleni mukaan.
Se, ettei minua kuunnella.
Huolimattomuus työasioissa.
Lupauksen rikkominen.
Se, kun joku yrittää rajoittaa vapauttani.
Uteliaisuus ja tungettelevat kysymykset.

Saat tilillesi ylimääräiset 100 euroa. Mitä teet rahalla?

Säästötilille heti!
Hemmottelen kumppaniani ja järjestän romanttisen yllätyksen.
Lähden metsästämään aarteita kirpputorille.
Panostan omaan hyvinvointiini ja varaan hieronnan tai kasvohoidon.
Minulla on aina jokin luova projekti meneillään, johon saan uppoamaan rahaa.
Laitan ainakin pienen osan hyväntekeväisyyteen.
Riippuu päivästä, joko kulutan tai säästän.
Sisustan kotiani.
Vien ystäväni ulos syömään.
Ostan itselleni pitkään haluamani vaatteen tai tavaran.
Ostan itselleni jotakin kivaa hetken mielijohteesta.
Sijoitan koko rahan.

Mokaat sinulle annetun tehtävän ja häpeän puna nousee poskillesi. Miten toimit?

Kerron mokastani suureen ääneen, jonka jälkeen unohdan asian.
Saatan alkaa itkeä mutta kaikesta huolimatta tunnustan virheeni heti.
Soimaan itseäni pitkään sen jälkeenkin, kun muut ovat antaneet minulle anteeksi.
Häpeä meinaa ottaa aluksi vallan, mutta lopulta pystyn heittämään vitsiä asiasta.
Suutun itselleni ja minun on vaikea myöntää virhettä muille.
Tarkastan tuhojen laajuuden ja ryhdyn heti toimiin asian korjaamiseksi.
Mitäpä pienistä. Virheet korjataan ja homma jatkuu.
Yritän liueta paikalta kenenkään huomaamatta.
Käännän mokankin voitoksi ja nautin salaa saamastani huomiosta.
Minun on vaikea uskoa virhettäni. Olen niin pikkutarkka ja pedantti.
Huolestuttaa, mitähän muut ajattelevat minusta?
Pidän tunteet sisälläni, enkä näytä nolostumistani kenellekään.

Harrastus, jonka parissa vietät aikaasi mieluiten:

Vietän aikaa lemmikkini kanssa.
Treenaan kuntosalilla.
Kasvien hoito on ihanaa!
Juhliminen.
Neulon tai virkkaan.
Valokuvaus.
Kuuntelen musiikkia tai teen omia kappaleita.
Tanssi.
Kirjoitan kirjaa.
Teen sukututkimusta.
Luen hyvää kirjaa kotona sohvannurkassa.
Piirrän tai maalaan.

Miten kuvailisit pukeutumistyyliäsi?

Milloin mitäkin, otan tyyliini herkästi vaikutteita ympäriltäni.
Jakkupuku ja suorat housut miellyttävät.
Mukavuus edellä mennään.
Pukeudun sään mukaisesti.
Boheemi ja huoleton.
Värikäs ja suosin paljon erilaisia kuoseja.
Riippuu tilanteesta. Rento kotilook tai biletyyli, kaikki käy.
Paljon tummia sävyjä.
Seuraan muotia ja uusimpia trendejä.
Paljon hempeitä sävyjä.
Räiskyvä ja persoonallinen.
Hillitty ja asiallinen.

Joudut tekemään ison päätöksen. Miten reagoit?

Teen asiasta ensin ison numeron, vaikka päättäminen on minulle oikeasti helppoa.
Analysoin asian puhki ja pitkien mietintöjen jälkeen teen päätöksen.
Pitkän harkinnan jälkeen saatan vielä kerran pyörtää päätökseni.
En stressaannu ja pidän pään kylmänä vaikeissakin tilanteissa.
Teen päätöksen nopeasti, enkä jaksa pohtia asiaa kauaa.
Pysyn rauhallisena. Luotan omaan arviointikykyyni täysin.
Palloilen kahden vaihtoehdon välillä. Minun on vaikea tehdä päätöksiä.
Luotan vaistooni sataprosenttisesti.
Menen paniikkiin!
Teen ensin listan plussista ja miinuksista, joiden perusteella teen lopullisen päätöksen.
Jahkailen hetken mutta yleensä pystyn tekemään isot päätökset nopeasti.
Kysyn neuvoa muilta.
Laske tulos

Olet kuin kauris (22.12.-19.1.)

Olet vastuuntuntoinen ja käytännöllinen ihminen, kuten kauris. Uudet asiat saattavat jännittää sinua ja olet myös ujouteen taipuvainen, mutta kuoren alla kuplii iloinen huumorintaju. Luotettavuutesi takia olet pidetty tyyppi niin työpaikalla kuin ystävienkin keskuudessa. Sinulla on myös loppumaton tiedonjano ja käytät aikaa mielelläsi uuden oppimiseen.

Olet kuin vesimies (20.1.-18.2.)

Olet idearikas ja erinomaisella itseluottamuksella varustettu tyyppi. Kaipaat omaa tilaa ja vapautta, etenkin silloin kun koet, etteivät muut allekirjoita ideoitasi. Toisaalta olet myös hyvin epäitsekäs ja herkkä, ja luonteesi omaleimaisuus koetaankin hyvin vetoavana piirteenä. Kekseliään luonteesi ansiosta voisit menestyä erityisesti luovuutta vaativalla alalla.

Olet kuin kalat (19.2.-20.3.)

Olet ikuinen haaveilija ja altis ottamaan vaikutteita ympäristöstäsi, aivan kuten kalat. Tarkkanäköisyytesi ansiosta olet erinomainen lukemaan sosiaalisia tilanteita ja tämä piirre yhdistettynä herkkyyteesi tekee sinusta pidetyn ystävän. Suurien päätöksien tekeminen on sinulle hankalaa ja nojaudutkin tällöin mielelläsi läheistesi antamaan tukeen.

Olet kuin oinas (21.3.-19.4.)

Olet itsevarma ja kunnianhimoinen ihminen, jonka suurimpana heikkoutena tuntuu olevan kärsimättömyys. Kuten oinaalle, myös sinulle on tärkeää, että asiat sujuvat mielesi mukaan ja osaat myös perustella näkökantasi erinomaisesti. Hyvän itseluottamuksesi ansiosta tunnut usein päätyvän johtajan asemaan tilanteessa kuin tilanteessa. Päätöksien tekeminen on sinulle helppoa, etkä anna liikaa painoarvoa muiden mielipiteille.

Olet kuin härkä (20.4.-20.5.)

Olet jalat maassa olevaa tyyppiä aivan kuten härkä. Olet toimissasi perusteellinen, etkä tee päätöksiä hetken mielijohteesta. Vakaa luonteesi yhdistettynä ajoittaiseen jääräpäisyyteen takaa sen, että lähdet rohkeasti tavoittelemaan suurimpiakin unelmiasi. Osaat luoda arkeen myös ripauksen luksusta ja nautiskelet tästä piirteestäsi häikäilemättä.

Olet kuin kaksonen (21.5.-20.6.)

Olet kuin karismaattinen ja vilkas kaksonen, jolla on taito löytää asioiden parhaimmat puolet. Hurmaat ympärillä olevat nokkeluudellasi mutta saatat ajoittain kompastua liialliseen uteliaisuuteen tai huomionhakuisuuteen. Ystäviesi keskuudessa olet haluttua seuraa, sillä kanssasi unohtuvat murheet ja huolet hetkessä.

Olet kuin rapu (21.6.-22.7.)

Herkkä ulkokuoresi kätkee sisäänsä ripauksen itsepäisyyttä, ja kaivat terävät saksesi esiin puolustaaksesi itseäsi tai ystäviäsi. Kuin rapu, myös sinä osaat luoda ympärillesi lämpimän ja välittävän ilmapiirin. Mielipiteitäsi arvostetaan ja ystävät kääntyvät usein puoleesi silloin, kun tarvitsevat neuvoa kiperissä tilanteissa. Olet ystävillesi aina läsnä.

Olet kuin leijona (23.7.-22.8.)

Olet omanarvosi tunteva ja huomiota rakastava esiintyjä. Kuten leijonat, myös sinä viihdytät mielelläsi muita ja olet elementissäsi huomion keskipisteenä. Heittäydyt rohkeasti pelottaviltakin tuntuviin tilanteisiin ja huomaat, että suurin kasvu tapahtuu oman mukavuusalueesi ulkopuolella. Olet luotettavista luotettavin ystävä, vaikka ajoittain sorrut liialliseen itsekeskeisyyteen.

Olet kuin neitsyt (23.8.-22.9.)

Olet pikkutarkka ja äärimmäisen pedantti ihminen, aivan kuten neitsyt. Vahvuutesi on erinomainen keskittymiskykysi, ja tämän ansiosta menestyt hyvin työelämässä ja opinnoissa. Suhtaudut uusiin asioihin sopivalla kriittisyydellä ja huolehdit paljon myös läheistesi hyvinvoinnista. Olet ujouteen taipuvainen, mutta kun sinut voittaa puolelleen, olet lojaali ja sydämellinen ystävä.

Olet kuin vaaka (23.9.-22.10.)

Olet herkkä tunneihminen, aivan kuten vaaka. Sinun on helppo näyttää niin hyvät kuin huonot tunteesi, ja tämä pätee erityisesti lähimmissä ihmissuhteissasi. Tasapainoilet elämän suurten ja pienten kysymysten äärellä, ja koet jahkailun välillä uuvuttavaksi. Vaikeissa tilanteissa nojaudut ystäviesi apuun sekä rakastat järjestää heille kiitokseksi myös pieniä yllätyksiä.

Olet kuin skorpioni (23.10.-21.11.)

Pieni salaperäisyys, älykkyys sekä viiltävä huumori viehättävät sinua, ja nämä piirteet määrittelevät paljon myös itseäsi. Olet kuin skorpionit, joiden kovan ulkokuoren alle kätkeytyy lojaali ja uskollinen sydän. Olet todellinen taiteilijasielu ja purat tunteita mielelläsi johonkin luovaan puuhaan. Musiikki, piirtäminen ja maalaaminen ovat harrastuksia, jotka päästävät vahvuutesi oikeuksiinsa.

Olet kuin jousimies (22.11.-21.12.)

Aktiivinen ja seikkailunhaluinen jousimies on sukulaissielusi, sillä myös sinä turhaudut nopeasti, jos elämässä ei tunnu tapahtuvan mitään. Toimeliaasta luonteestasi huolimatta rakastat heittäytyä myös pitkiin ja syvällisiin keskusteluihin, ja viihdytät mielelläsi lähipiiriä omilla yksityiskohtaisilla tarinoillasi. Harrastuksista mieluisin sinulle on liikunta ja oletkin saattanut haaveilla myös urasta sen parissa.

 Lue myös: Mitä rakkauselämääsi kuuluu vuonna 2021? Voice.fi:n horoskooppi paljastaa

Testi on julkaistu alun perin 28.2.2021.

 Voice.fi, Radio Nova ja Iskelmä ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat