Kuva: Fotolia

5 asiaa, mitä ammattijärjestäjä ei koskaan ostaisi kotiinsa - Löytyvätkö tavarat sinun kaapeistasi?

16.07.2017 11:15 - Tiina Svensk

Omasta kulutuksestaan on hyvä tulla tietoiseksi, sillä silloin sekä luonto että kukkaro kiittävät.

Jokainen meistä sortuu ajoittain hutiostoksiin, joille ei todellisuudessa ole käyttöä kotona. Cosmopolitanin artikkelissa ammattijärjestäjät kertovat, miten voit välttyä tuollaisilta ostoksilta tulevaisuudessa - silloin sekä luonto että kukkarosi kiittävät viisaammista ostopäätöksistä:

1. "Jos minulla on jo tavara, joka toimittaa saman asian, en ikinä ostaisi korvaavaa tavaraa": Saattaa kuulostaa todella ilmiselvältä, mutta esimerkiksi keittiövälineiden parissa asia kirkastuu: jos sinulla on jo yksi veitsi, tarvitsetko välttämättä uutta? Jos sinulla on jo puinen kauha, mihin tarvitset toisen samanlaisen?

2. "En ostaisi koskaan tuplana mitään tuotetta": Tämäkin kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta jos omistatko tietyn paidan useampana kappaleena? Tai sorrutko kirjakaupassa ostamaan enemmän kirjoja kuin oli tarkoitus? Osta vain se, minkä todella sillä hetkellä tarvitset.

3. "En ostaisi säilytystilaa ennen kuin olen siistinyt kaikki laatikot": Haluatko järjestellä kaappisi vihdoinkin kunnolla? Älä aloita säilytyslaatikoiden uusinnasta, vaan heitä kaikki turha pois.

4. "Ostan aina tämänhetkistä elämää varten, en ajattele sitä ihmistä, joka haluaisin olla": Onko tulevaisuudenkuvissasi elävä sinä terveellinen ja aktiivitreenaaja? Älä osta smoothiekonetta tai uusia lenkkitossuja, jos et todella ole päättänyt tehdä muutosta ja ole aidosti innostunut muutoksesta. Osta vain tavaroita, joita todella sillä hetkellä tarvitset. 

5. "En sekaannu alennuskoreihin": Oletko mennyt kauppaan ja nähnyt kirkkaanväriset alennuskyltit hyllyjen luona? Yleensä heräteostokset alennusmyynneissä päätyvät vain keräämään pölyä kaapin perälle.

Lue myös: Mitä miehet ajattelevat siitä, jos nainen ei ole kodinhengetär? "Siitä voi tulla ongelma"

Lue myös: Kannattaako suolalla puhdistaa punaviinitahra? Oikea totuus yleisten siivousmyyttien takana yllättää

Lue myös: Jokaisen kaapista löytyvällä ihmeaineella puhdistat keittiösi luonnollisesti

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat