Kuva: Fotolia

Ota käyttöön korealainen viiden sekunnin kauneussääntö - saa ihosi hehkumaan

19.10.2017 13:15 - Reija Saarinen

Ohjeen mukaan kasvoja ei tule kuivata heti pesun jälkeen.

Maailman eri kolkissa on todella erilaisia keinoja kauneudenhoitoon. Muun muassa Etelä-Koreassa ihoa hoidetaan hieman eri tavalla kuin meillä tällä Pohjolassa. Yksi kyseisen maan tunnetuimmista ohjeista on niin sanottu viiden sekunnin sääntö.

Kyseinen menetelmä saa asiantuntijoiden mukaan ihon hehkumaan ja voimaan entistä paremmin. Käytännössä homma toimii siis seuraavalla tavalla.

Kun peset kasvot, älä kuivaa niitä. Sen sijaan sivele seerumi tai voide kasvoille niiden ollessa vielä märät. Vaikka tämä kuulostaa oudolta, sen kerrotaan olevan erittäin tehokas tapa.

Kauneusasiantuntija Hee-jeong Chon mukaan kyseinen sääntö mahdollistaa tuotteiden paremman imeytymisen iholle. Yleensä iho nimittäin haluaa pitää kaiken ylimääräisen pois itsestään, joten se tavallaan hylkii kaikkea ylimääräistä. Kun iho sen sijaan on märkä tai kostea, se on herkempi kaikille ulkopuolisille aineille, mikä taas mahdollistaa tuotteiden maksimaalisen imeytymisen.

Lue myös: Pesetkö sinäkin kasvosi väärin - 6 yleisintä puhdistusvirhettä

Lue myös: Pese kasvosi oikein - katso 4 vinkkiä

Lähde: Pure Wow

Kilpailut

Uusimmat