Kuva: AOP

Meghan Markle valittiin vuoden vaikutusvaltaisimmaksi pukeutujaksi - katso koko top 10

21.11.2019 14:15 - Reija Saarinen

Listaus tehtiin sen mukaan, kenen tyylistä ihmiset eniten tuntuivat innostuvan ja hakevan mallia.

Muodinhakualusta Lyst päätti selvittää, että kuka kuluneen vuoden naispukeutujista on ollut maailman silmissä se kaikkein vaikutusvaltaisin. 

Tällä kertaa voiton vei prinssi Harryn vaimo, Meghan Markle, jonka tyyliä on saatu ihastella tämän vuoden aikana lukuisia kertoja. Esimerkiksi Marklen ja Harryn vierailu Etelä-Afrikassa kasvatti hakuja, sillä moni tuntui haluavan täysin samanlaisen mekon, kuin mitä Marklen yllä tuolloin nähtiin. 

Ei ole yllätys, että yllättävän monia Marklen yllä nähtyjä vaatekappaleita on myyty loppuun muutamissa tunneissa. Marklen tyylistä kiinnostuneiden hakujen määrä on nimittäin sivuston mukaan noussut yli 200 prosenttia kuluvana vuonna. 

Marklen lisäksi kymmenen vaikutusvaltaisimman joukkoon pääsivät myös muun muassa Billie Eilish sekä Kylie Jenner

Koko top -listauksen näet alta:

1. Meghan Markle

2. Timothée Chalamet 

3. Zendaya

4. Billie Eilish

5. Cardi B

6. Lisa Blackpink

7. Kylie Jenner

8. Lizzo

9. Harry Styles

10. Billy Porter

Lue myös: Talven trendikkäin vaatekappele saattaa jo löytyä kaapistasi - 6 inspiroivaa asuyhdistelmää

Lue myös: Yllättävä väri on tänä talvena supertrendikäs - löytyykö jo kaapistasi?

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat