Kuva: AOP

Yhä useampi kuluttaja haluaa tehdä vastuullisia valintoja - mitä Marimekossa tehdään asian eteen?

30.10.2020 18:15 - Reija Saarinen

Vastuullisuus on nouseva trendi muotiteollisuudessa. Yhä useampi kuluttaja haluaa tietää tuotteen taustat ja sen, onko tuote vastuullisesti valmistettu.

Henna Kosteen ja Silja-Maria Wihersaaren uutuusteos Marikirja - Marimekon luova historia Piccolosta Palstaan paljastaa mielenkiintoisia yksityiskohtia jokaisen suomalaisen tuntemasta brändistä. 

Kirjassa käydään läpi maailmallakin tunnetun yrityksen tarina ja pureudutaan samalla erilaisten kuosien ja tuotteiden historiaan. Vaikka kyseessä on omanlaisensa historiikki, on kirjassa nostettu esiin myös viime vuosina vahvaksi noussut trendi, vastuullisuus.

Yhä useampi kuluttaja, niin Suomessa kuin maailmalla haluaa hankkia kaappiinsa vastuullisesti tuotettuja tuotteita. Asia on myös Marimekolla tärkeä. Toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko kertoo kirjassa, että esimerkiksi leikkuujätettä vähennetään jo prosessin alkuvaiheessa.

Tiina Alahuhta-Kasko (kuva: AOP)

- Leikkuuvaiheessa kaavat asetellaan ohjelmiston avustuksella niin, että hukkaa syntyy mahdollisimman vähän. Joskus hukan syntyä on kuvion ja kaavan asettelun avulla mahdotonta välttää, mutta tällöin voidaan jo suunnitteluvaiheessa miettiä, miten syntyvä hukkapala voidaan hyödyntää esimerkiksi toisena tuotteena.

Osa Marimekon pienistä kukkaroista on esimerkiksi ylijäämäkankaasta valmistettuja. Tämän lisäksi ylijäämää myydään myös ompelun ystäville Marimekon outlet-myymälässä tai lahjoitetaan oppilaitoksiin tai päiväkoteihin.

Marimekon tuotteista lähes 70 prosenttia valmistetaan Euroopassa ja noin kolmannes Euroopan ulkopuolella. Marimekon omat työntekijät vierailevat säännöllisesti tuotantolaitoksilla.

- Lähtökohtamme on valmistuttaa tuotteemme aina kullekin tuotekategorialle parhaalla valmistajalla. Meille on tärkeää huolehtia siitä, että tuotteemme valmistetaan vastuullisesti ja arvojemme mukaisesti, Alahuhta-Kasko toteaa. 

(kuva: Otava)

Marikirja - Marimekon luova historia Piccolosta Palstaan (2020)

24,95 €

Nemo

Lue myös: Suomalaiset vaatemerkit, joita nähdään toistuvasti myös supertähtien päällä - katso kuvat!

Lue myös: Hillary Clinton pukeutui Marimekkoon, entinen toimitusjohtaja ihastui: "Näytät kauniilta"

Kilpailut

Uusimmat