Mitä kuuluu Saija Tuupaselle?

23.04.2013 10:56 -

Saija Tuupanen viettää tänä vuonna 10-vuotistaiteilijajuhlaansa.

Saija Tuupanen valittiin vuonna 2003 Tangokuningattareksi. Hänet muistetaan erityisesti Sulle silmäni annan -tangon tulkinnasta.

10-vuotisjuhlan kunniaksi Tuupanen julkaisee tänä vuonna uuden albumin. Lisäksi hän esiintyy kesällä Seinäjoen Tangomarkkinoilla.

– Kymmeneen vuoteen on mahtunut melkoinen määrä keikkoja ja erilaisia produktioita. Hienoja kokemuksia on kertynyt takataskuun ja tunnen olevani etuoikeutettu saadessani tehdä tätä työtä edelleen, Saija Tuupanen iloitsee.

Syksyllä ilmestyvältä albumilta on julkaistu Sekaisin kuusta -kappale. Se on kuunneltavissa levy-yhtiön sivulla.

Kilpailut

Uusimmat