Kuva: Mikko Räsänen

Toni Wirtanen harmittelee Apulannan levytystaukoa: "Isyys vei huomion toisaalle"

03.07.2017 09:00 - Anna Hopi

Rokkari on tehnyt viimeiset pari vuotta kevyemmin bänditouhuja.

Apulanta-yhtye on ollut pari vuotta levytystauolla. Viimeksi yhtye julkaisi Kunnes siitä tuli totta -albumin vuonna 2015. Solisti Toni Wirtanen toteaa, että yhtye on viettänyt eräänlaista isyyslomaa.

Wirtanen itse on suloisen Martta-tyttären onnellinen isä, ja yhtyeen rumpali Sipe Santapukki tuli myös isäksi tammikuussa.

- Olen ollut 2015 elokuusta lähtien tässä uudessa elämäntilanteessa. Isyys on vienyt huomion toisaalle, ja se on heijastunut tähän kirjoittamiseen, Toni toteaa Suomirockin juontajan Janne Leipijärven haastattelussa.

- Simokin lisääntyi tammikuussa, meillä on bändissä tällainen isyysvaihe menossa, hän pohtii.

Uusien tekstien synnyttäminen on Wirtasen mukaan työn alla, mutta ottaa oman aikansa.

- Eihän sitä pysty kirjoittamaan angstista tekstiä samalla kun katsoo, että onkos meillä vaupassa jotain, tai pitäisikö laittaa maitoa pulloon, Wirtanen avaa tilannettaan.

(kuva: Mikko Räsänen)

Toni Wirtanen ja Jannika B poseerasivat äskettäin yhteiskuvassa harvinaisessa lapsensa kanssa. Katso se täältä.

Kilpailut

Uusimmat