Kuva: Mikko Räsänen

Jenni Vartiainen muistelee oudointa fanikohtaamistaan: Alastomuus tuntui jännittävältä

17.07.2017 13:00 - Anna Hopi

Laulaja on tottunut erikoisiinkin fanikohtaamisiin, mutta hämmentävin tapahtui Kuopion uimahallissa.

Jenni Vartiainen kuuluu Suomen suosituimpiin naisartisteihin. Hän sanoo kohdanneensa 15 vuoden uransa aikana monenlaisia fanikohtaamisia.

- Sellaiset tilanteet muistuvat nyt heti mieleen, missä joku iäkkäämpi rouva tulee juttelemaan minulle jostain laulustaan jossain terveyskeskuksen vastaanotossa. Ne ovat ihania kohtaamisia, kun itse räkänokkaisena flunssalaisena yrität päästä lääkäriin, tähti virnistää.

- Mietin, että miten minut edes huomataan, kun olen hupun alla meikittömänä. Ne hetket ovat parhaimpia, kun ihmiset tulevat hulluissa tilanteissa puhumaan näistä mun lauluista. Heille joku tietty biisi merkitsee tosi paljon, ja he tulevat usein kiittämään.

"Pesin shampoota päästäni"

Oudoimmaksi fanikohtaamiseksi hän nimeää Gimmel-vuosiensa tilanteen, jossa oli Kuopion uimahallissa alasti pesemässä hiuksiaan, kun fanityttö tuli ujosti pyytämään nimikirjoitusta.

- Olin siinä alasti pesemässä itseäni, ja pikkutyttö tuli paperin ja kynän kanssa pyytämään nimmaria. Sanoin, että heti kun olen pessyt shampoot päästäni, kirjoitan sen paperiin. Se oli sympaattinen ja vilpitön kohtaaminen, hän sanoo.

- Se oli äärimmäinen tilanne, enkä ole kovin paljoa käynyt julkisissa uimahalleissa sen jälkeen, koska se oli vähän jännittäväkin tilanne olla siinä koko komeudessa. Onneksi silloin ei eletty kamerakännykkä-aikaa.

(kuva: Mikko Räsänen)

Jenni Vartiaisen uuden kappaleen nimi on Se Oikea. Lue täältä biisin taustoista, jotka ovat lähtöisin arjesta. Vartiainen törmäsi Helsingissä iloiseen polttariseurueeseen ja jakoi heille rakkausneuvoja.

Kilpailut

Uusimmat