Kuva: Mikko Räsänen

IL: Lauri Tähkä on tahkonnut 2000-luvulla hurjia summia

01.11.2017 09:17 - Anna Hopi

Tähkän urakehitys näkyy taloudellisena menestyksenä.

Laulaja Lauri Tähkä on tienannut 17 vuoden aikana omaisuuden esiintymällä suomalaisten iloksi. Vielä vuonna 2000 tähti tienasi varsin vaatimattomasti, vain 16 088 euroa. Verotiedoista näkyy, että Tähkä on tienannut viime vuonna 135 345 euroa, ja palautuksia laulaja sai 2563 euroa.

Iltalehden mukaan Lauri Tähkä on tienannut uransa aikana lähes kaksi miljoonaa euroa.

Kovimmat tulovuodet olivat 2009 ja 2010, joiden aikana tulot olivat 759 200 euroa. Erottuaan Elonkerjuusta Tähkän tulot notkahtivat vuonna 2011 13 899 euroon, mutta kun sooloura lähti lentoon, jo vuonna 2012 Tähkä tienasi taas 97 283 euroa.

Viimeisen viiden vuoden aikana Tähkän vuositulot ovat olleet 100 000 euron molemmilla puolilla.

(kuva: Senja Rapila)

Lähde: Iltalehti.

Lue myös: Lauri Tähkä suuteli naisfania kesken keikan - katso video

Kilpailut

Uusimmat