Kuva: Eurovision.tv

Tanska luottaa Euroviisuissa viikinkeihin - mukana myös viisujen mielipiteitä jakavin klisee

13.02.2018 18:15 - Iiro Myllymäki - Luettu 679 kertaa

Voice.fi:n euroviisutoimittaja Iiro Myllymäki esittelee ja arvioi kaikki vuoden 2018 euroviisukappaleet.

Tanska valitsi viime viikonloppuna itselleen edustajan Euroviisuihin Dansk Melodi Grand Prix -kilpailussa. Voittajaksi selviytyi Rasmussen kappaleella Higher Ground. Jykevien rumpujen siivittämä mahtipontinen balladi eroaa Tanskan yleensä Euroviisuihin lähettämistä kevyemmistä kappaleista.

Jonas Flodager Rasmussen on 32-vuotias musiikin monipuolinen ammattilainen. Mies esiintyy Hair Metal Heröes -cover-yhtyeensä kanssa, ja hän on myös näytellyt useissa suuren luokan musikaaleissa Tanskassa. Tämän lisäksi mies toimii opettajana esittävien taiteiden koulussa. Rasmussen on valmistunut Aarhusin yliopistosta dramaturgian ja musiikin linjalta.

Rasmussenin edustuskappaleen ovat kirjoittaneet ruotsalaiset Niclas Arn ja Karl Eurén. Edellisen kerran Tanska on voittanut Euroviisut vuonna 2013 Emmelie de Forestin edustuskappaleella Only Teardrops.

Arvio:

Ensimmäinen ajatus Higher Ground -esityksestä itselläni oli, että nyt on lähdetty kosiskelemaan sitä suurta yleisömassaa, joka on koukussa Game of Thronesin ja Viikinkien kaltaisiin tv-sarjoihin. Tämä ilmenee kappaleen mahtipontisessa paisuttelussa ja miesesiintyjien vakavamielisessä marssimisessa. Winter is coming -meininkiä esitykseen tuo loppupuolen lumisade. Vaikutelmaksi jää, että tämä eeppisyyteen tähtäävä jäykistely toimisi paljon paremmin musikaalilavalla kuin viisulavalla.

Oli esityksestä mitä mieltä hyvänsä, on sille annettava kiitosta muodon ja sisällön täydellisestä kohtaamisesta. Eihän tällaista kappaletta voisi esittää muuten kuin maskuliinisesti ja hivenen uhkaavassa hengessä. Itse kappale on rakenteeltaan perinteinen pop-kappale ja pitää sisällään yhden rakastetuimmista ja vihatuimmista euroviisukliseistä – modulaation. Modulaatio, eli sävellajin yhtäkkinen vaihdos kappaleessa, on jo melko katoavaa kansanperinnettä Euroviisuissa, mutta onneksi ruotsalaissäveltäjiin voi luottaa perinteen jatkamisessa aina uusille sukupolville. Higher Groundin kertosäe olisi yhtä hyvin kotonaan edm-pop-biisissä, tukkahevissä kuin tässä musikaalipalassakin – hyvin perinteinen ja turvallinen kertosäe siis, mutta mahdollistaa mukavat nostatukset kappaleen loppuun. Silti kokonaisuudessaan tämä on liian nähty ja kuultu eikä tästä jää paljon jälkipolville kerrottavaa. Paitsi se modulaatio.

Lue aiemmat viisuesittelyt täältä.

Lue myös: Saara Aallon pelko: "Pidetäänkö minua ärsyttävänä?"

Lue myös: Sex Pistols -laulajan megayllätys - hakee mukaan Euroviisuihin!

Lähteet: Eurovision.tv, DR

Arvostele artikkeli

Kilpailut

Uusimmat