Kuva: Senja Rapila

Olli Lindholm julkaisi harvinaisen pusukuvan naisystävänsä kanssa - katso

23.04.2018 15:45 - Senja Rapila

Olli ja Eveliina ovat pitäneet yhtä jo muutaman vuoden.

Yö-muusikko Olli Lindholm, 54, on ollut vaitonainen mies parisuhteestaan. Vuonna 2017 hän kuitenkin kertoi Ilta-Sanomien haastattelusssa, että hän on rakastunut mies. Rakkauden kohde on tamperelainen Eveliina.

- En ole koskaan aiemmin tavannut Eveliinan kaltaista ihmistä, hän on todella erilainen monin tavoin, mutta nimenomaan positiivisessa mielessä. Jos jotain, Eveliina on kova kannustamaan minua, hän kertoi tuolloin.

Pariskunta ei ole esitellyt rakkauttaan julkisuudessa, mutta nyt Lindholm on julkaissut pariskunnan yhteiskuvan omalla Facebook-tilillään. Kyseessä on romanttinen pusukuva palmujen alla.

Voit katsoa kuvan alapuolelta.

Lindholm on kertonut Yhden miehen varietee -kirjassa kohdanneensa Eveliinan vuonna 2015 Kaupinojan avantouintisaunalla.

Kuvasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.

Lue myös: Mihin katosivat Olli Lindholmin miljoonat? "Mitään ei ole säästössä!"

Lue myös: Jay Lewis muistelee Olli Lindholmin känniesiintymistä: Hän itki ja pyysi anteeksi

Kilpailut

Uusimmat