Kuva: Emmi Moilanen

Saara Aalto rikkoo tabuja rehellisyydellään: "Tuntuu, että tässä yhteiskunnassa täytyy vähän esittää"

21.06.2018 19:15 - Emmi Moilanen

DANCE!!! -sinkkubiisin julkaissut laulaja kertoo, että vaikeistakin aiheista avoimesti puhuminen on ollut keino auttaa myös muita.

DANCE!!!-sinkkubiisin Wild Wild Wonderland -albumiltaan tällä viikolla julkaissut laulaja Saara Aalto, 31, toivoo, että kappale antaa kuuntelijoille rohkeutta ja uskallusta olla juuri sellaisia kuin ovat. Artisti kertoo Voice.fi-sivuston haastattelussa, että ”itse biisi tuli ennen sanoja.”

- Kappale on iloinen. Minusta tuntuisi oudolta tehdä täysin pinnallinen biisi, jossa ei ole mitään sanomaa, missä vain biletetään. Halusin, että kappale saa ihmiset tanssimaan, mutta halusin tuoda myös syvempää rohkeutta.

Aallon mukaan kappale haastaa kuuntelijaan pohtimaan myös ”oman jutun” löytämistä.

- Tämän biisin avulla voisi uskaltaa miettiä, että olisiko minulla joku tapa, millä voisin elää mutta jota en ole uskaltanut vielä kokeilla, Aalto jatkaa.

Maailma ei muutu, jos ei uskalla olla rohkea

Aallon tuore sinkkubiisi kannustaakin kuuntelijaa hyvällä tavalla rikkomaan yhteiskunnan odotuksia ja sääntöjä. Kappaleen myötä laulaja pääsee sanelemaan juuri niitä sääntöjä, joiden kokee olevan tärkeitä.

- Rehellisyys liittyy niihin sääntöihin. Tuntuu, että tässä yhteiskunnassa muutenkin täytyy vähän esittää ja kaiken pitää olla ulospäin niin täydellistä tai tietynlaista. Sitten itsestä tuntuu, että haluaisi puhua hirveän rehellisesti, Aalto pohtii.

- Olenkin puhunut rehellisesti, että olen käynyt terapiassa ja minulla on ollut burn out. Lisäksi minulla on ollut vestibuliitti-niminen sairaus kahdeksan vuotta. Olen puhunut sellaisista asioista, jotka ovat muuten vähän sellaisia tabuja, laulaja jatkaa.

Laulaja kertoo, että oman tien kulkeminen on ollut hänelle aina parempi tapa toimia, joka on myös vienyt elämässä eteenpäin. Aallon mukaan tämä on ollut samalla keino auttaa muita.

- Mielestäni maailma ei muutu, jos emme ole rehellisiä ja yritämme vain esittää, että pitää elää tiettyjen sääntöjen mukaan. Sitten kun uskaltaa olla rehellinen, niin pystyy oikeasti tehdä muutoksia.

"Priden yleisö on ihan paras yleisö"

Isossa-Britanniassa viime viikkoina keikkaillut laulaja esiintyy Pride-viikolla ensimmäistä kertaa Suomessa euroviisuedustuksensa jälkeen. Aalto esiintyy tapahtuman päätösbileissä 30.6. ja myös Pride-kulkueessa nähdään laulajan tuoreen sinkkubiisin mukaan nimetty rekka.

- Tulee olemaan niin hauskaa, saan sinne ystäviä ja kaikkea. Katsotaan, mitä tempauksia sinne keksitään.

- Ihanaa, että tämä liittyy Prideihin. Se yleisö on ihan paras yleisö, koska ihmiset ovat siellä iloisella mielellä juhlistamassa hyvää juttua. Siinä on tietynlainen yhteisöllisyyden tunne, koska me olemme kaikki siellä saman asian puolella ja se tuntuu hirveän tärkeältä, Aalto iloitsee.

Kuuntele Saara Aallon DANCE!!! -sinkkubiisi alta.

 Lue myös: Saara Aalto liikuttui kyyneliin Aviciin kohtalosta - "Miksi kukaan ei pelastanut häntä?"

Kilpailut

Uusimmat