Kuva: Senja Rapila

Anssi Kelalta rehellinen päivitys vaikeasta viime syksystä - ei tiedä, julkaiseeko enää albumia

24.09.2019 15:45 - Iiro Myllymäki

Anssi Kela ei ollut tyytyväinen edellisen levynsä saamaan vastaanottoon.

Muusikko Anssi Kela, 47, on julkaissut Facebookissa rehellisen päivityksen viimeisimmän vuoden tapahtumista ylä- ja alamäkineen. Kela julkaisi vuosi sitten Ääriviivoja-albumin, jonka miettiminen aiheuttaa miehessä ristiriitaisia tuntemuksia. Kela kokee itse, että levy on ”fantastinen”, mutta hän ei ollut täysin tyytyväinen albumin saamaan vastaanottoon. Kela kirjoittaa, että levy nousi ensin neljänneksi albumilistalla mutta katosi listalta nopeasti eikä arvostelutkaan olleet niin kiitteleviä kuin hän olisi toivonut.

Levyn julkaisun jälkeen Kela lähti bändeineen konserttisalikiertueelle, joka ei sekään ollut erityisen menestyksekäs.

”Ei se katastrofikaan ollut: päädyimme taloudellisesti niukasti plussan puolelle. Loppuun saakka piti kuitenkin jännittää, kuinka tässä käy. Salikiertueen jälkeen muillakin keikoilla oli aiempaa vähemmän ihmisiä. Samaan aikaan Ilves oli kuusi viikkoa putkeen radiolistan ykkösenä. Yhtälö oli hämmentävä”, Anssi Kela kirjoittaa.

Anssi Kela koki antaneensa kaikkensa albumin teossa ja keikoillaan, mutta yleisöä ei silti näyttänyt kiinnostavan.

”Aktiiviset fanini toki kulkivat uskollisesti mukanani pitämässä liekkiä yllä, mutta ns. Suuri Yleisö vaikutti laittaneen minut mutelle. Olen kokenut urallani pahan suosion romahtamisen, ja nyt näin taas samat pilvet taivaalla. Olin väsynyt ja alakuloinen. Sellainen oli syksy 2018.”

"En haluaisi takaisin mankeliin"

Vuodenvaihteen jälkeen tilanne kääntyi paremmaksi. Keikat tulivat täyteen yleisöä keväällä, ja myös kesänkiertue oli miehelle silkkaa ”ilon juhlaa”. Miehen olo onkin nyt parempi kuin vuosi sitten haastavana syksynään. Ääriviivat-albumin saama vastaanotto laittoi miehen pohtimaan, tekeekö hän enää albumeja laisinkaan tulevaisuudessa.

”En suoraan sanottuna tiedä, onko se enää sen arvoista — en haluaisi takaisin mankeliin. Juuri nyt tuntuu siltä, että julkaisisin tulevaisuudessa mieluummin yksittäisiä biisejä, tai sitten muutaman kappaleen kokonaisuuksia. Uutta musiikkia on kuitenkin joka tapauksessa tulossa, en ole lopettamassa sen tekemistä”, Kela kirjoittaa.

Mies kirjoittaa, että tilanne saattaa kuitenkin kääntyä siihen, että uuden musiikin tekeminen kääntyy albumin tekemisen muotoon. Voit lukea Kelan koko päivityksen alta. Jos se ei näy alla, klikkaa tästä.

Lue myös: Anssi Kelan keikka jouduttiin keskeyttämään - otti heti seuraavana päivänä käyttöön uuden taktiikan

Lue myös: Anssi Kelalle sattui inhimillinen moka, avautuu somessa: "Lähden ajamaan takaisin kotiin"

Kilpailut

Uusimmat