Kuva: AOP

Remu Aaltonen ystävästään Pave Maijasesta: "Tuollaisia jätkiä ei enää tule vastaan"

23.01.2021 15:15 - Lauri Kujanpää

Maijanen on tuottanut muun muassa Hurriganesin 80/10-albumin.

Legendaarisen Pave Maijasen kuolema on koskettanut laajasti ympäri Suomen ja monet muusikon kollegat ovat muistelleet legendaa. Maijanen sairasti parantumatonta ALS-tautia, joka diagnosoitiin hänellä keväällä 2019.

Nyt Maijasta on muistellut Hurriganes-pomo Remu Aaltonen, joka kertoi Iskelmän juontajalle Satu Kotoselle, kuinka hän ja Maijanen tapasivat ensimmäisen kerran.

- Olemme tutustuneet bändikilpailuissa aikoinaan. Kun hän halusi muuttaa stadiin, niin näytin hänelle kaikki nähtävyydet, hyvyydet ja pahuudet. Tutustutin myös Paven mun sen aikaisen tyttöystävän siskoon ja he pyörivät näihin päiviin asti. Olen aika mielissäni siitä, että he tulivat toimeen keskenään ja saivat lapsia ja muuta.

- Teimme myös Paven kanssa paljon levyjä. Jaoimme ilot ja surut ja olimme kuin sukulaisia.

Remu Aaltonen muistetaan varsinkin Hurriganes-yhtyeen rumpalina ja laulajana. (kuva: AOP)

Maijanen on muun muassa tuottanut Hurriganesin 10/80-levyn, joka sisältää hitin Bourbon Street.

- Maijainen oli helvetin lahjakas tuottaja ja jätti aina oman jälkensä juttuihin. Hänen kanssaan oli helppo tehdä duunia. Tuollaisia jätkiä ei enää tänä päivänä tule eteen: Maijanen oli vieraanvarainen ja ystävällinen ja aina hyväntuulinen.

- Pave on nyt soittelemassa yläkerrassa Juicen, Ruonansuun ja muiden kanssa. Tuskin hänellä on ikävää siellä, koska on niin hyvässä seurassa, Aaltonen sanoi lopuksi.

Kuuntele Sadun sunnuntaivieras Pave Maijanen special -lähetys sunnuntaina 24. tammikuuta kello 13-16 Iskelmältä.

Lue myös: Suomalaistähdet muistelevat Pave Maijasta - lausui Pete Parkkoselle ikoniset sanat baaritiskillä

Kilpailut

Uusimmat