Kuva: Fotolia

Onko suhteenne luotu kestämään? Merkit, jotka paljastavat onnellisen liiton

01.09.2017 11:45 - Reija Saarinen

Hyvässä suhteessa on naurua ja omaa aikaa.

Kestävän liiton avaimia ei ole olemassa. Jokainen suhde on erilainen ja koostuu erilaisista asioista. Siitäkin huolimatta on muutamia sellaisia seikkoja, jotka ennustelevat onnellista ja pitkää liittoa.

Alla listattuna muutamia seikkoja, jotka kertovat siitä, että suhde on kaikin puolin hyvässä mallissa. Miten on, löytyvätkö omasta suhteestasi?

1. Nauratte yhdessä

Teillä on hauskaa yhdessä. Osaatte nauraa itsellenne ja huumorintajunne kohtaa jokaisella osa-alueella.

2. Vietätte aikaa myös erillänne

Ikävä kyllä moni kuvittelee, että onnellisessa suhteessa kaikki aika vietetään yhdessä. Todellisuudessa on kuitenkin tärkeää, että molemmilla on myös omaa aikaa. Kun voi olla onnellinen yksin, voi olla sitä myös kaksin.

3. Teillä on omat sääntönne

Ei ole olemassa selkeää mallia siitä, millainen suhteen pitää olla. Jos pariskunnalla on omat sääntönsä, on suhde vakaalla pohjalla.

4. Teillä on pariskuntaystäviä

On hyvä merkki, jos pariskunnalla on myös pariskuntaystäviä. Tämä antaa teille tukea ja mahdollistaa erilaisten asioiden käsittelyn samassa tilanteessa olevien kanssa.

5. Liikutte yhdessä

Yhdessä treenaaminen voi olla yllättävänkin vapauttavaa. Se poistaa stressiä ja mahdollistaa vielä suuremman yhteyden parin välille.

6. Kannustatte toisianne

Hyvässä suhteessa molemmat puskevat toisiaan eteenpäin. Oman rakkaan tulisi olla se tyyppi, joka saa sinusta parhaan mahdollisen irti ja on myös iloinen menestyksestäsi.

7. Ette ole kaikesta samaa mieltä

Onnellisessa suhteessa uskalletaan olla myös eri mieltä. On ihan ok, että aina ei ajatella asioista samalla tavalla. Kun asioista voidaan keskustella, ei tämä usein aiheuta ongelmia.

8. Kunnioitatte toisianne

Kunnioitus on yksi parisuhteen tärkeimmistä seikoista. Ilman sitä suhde ei voi hyvin.

9. Näytätte toisillenne myös vikanne

Kun toisen edessä voi olla täysin oma itsensä, on suhde vakaalla pohjalla. On tärkeää, että voi näyttää myös ne heikkoutensa ja "vikansa" ja tietää toisen silti olevan siinä.

10. Puhutte kaikesta

On tärkeää, että suhteessa voi puhua ihan kaikesta. Liitto, jossa kaikesta keskustellaan, on onnellinen.

Lue myös: Parisuhteessa on 5 vaihetta - katso, mitä niistä sinä elät parhaillaan

Lue myös: 7 tärkeää virstanpylvästä onnistuneessa parisuhteessa - asiantuntijat kertovat

Lähde: Elite Daily

Kilpailut

Uusimmat