Kuva: Fotolia

Lopeta liika muiden miellyttäminen - 3 syytä sanoa "ei" useammin

06.11.2017 16:45 - Iiro Myllymäki

Kun sanot "ei" joillekin ehdotuksille, sinulle jää enemmän aikaa toteuttaa omia unelmia.

Kun tavoittelemme positiivista asennetta elämään, elämme helposti siinä uskossa, että kaikelle pitäisi olla avoin ja kaikkeen pitäisi sanoa ”kyllä”. Tällainen käytös kuitenkin saattaa kieliä liiasta miellyttämisen halusta. Tällöin omat tarpeet voivat helposti jäädä toiselle sijalle, kun ihminen keskittyy vastaamaan aina ensisijaisesti muiden tarpeisiin.

Kannattaakin opetella sanomaan ”ei” useammin ehdotuksiin, jotka eivät palvele omia päämääriäsi. Popsugar-sivusto on listannut kolme hyvää syytä tähän.

1. Voit olla mitä vain, mutta et voi olla kaikkea

Tämä mantra on hyvä pitää mielessä. Unelmat voi saavuttaa, mutta kaikkea ei elämässä ehdi tekemään eikä kaikesta kannata ottaa vastuuta harteilleen. Aika ja energia eivät vain yksinkertaisesti riitä kaikkeen. Kun opit sanomaan ”ei” asioille, jotka ovat toissijaisia elämässäsi, vältät loppuun palamisen ja pystyt keskittymään juuri niihin sinulle tärkeisiin asioihin.

2. Kieltäytyminen ei ole epäkohteliasta

Monesti sanomme ”kyllä” asioille vain, koska pelkäämme muuten tuottavamme muille pettymyksen ja vaikuttavamme negatiivisilta ihmisiltä. Asioista kieltäytyminen ei kuitenkaan tee meistä tylyjä ja epäkohteliaita. Se on vain merkki henkisestä kypsyydestä ja omien rajojen tuntemisesta. Kun kunnioitat omia rajojasi ja tavoitteitasi, muutkin lopulta kunnioittavat sinua.

3. Sanomalla ”ei” sanot ”kyllä” onnellisemmalle elämälle

Aluksi ”ei”-sanan sanominen saattaa tuntua epämukavalta ja ahdistavaltakin, mutta ennen pitkää nämä tuntemukset helpottavat. Kun sinulle esitetään jokin pyyntö tai toive, kysy itseltäsi, auttaako tämä asia minua menemään kohti omia tavoitteitani. Jos vastauksesi tähän kysymykseen on ”ei”, kieltäytyminen voi hyvinkin olla paras ratkaisu.

Lue myös: 5 tehokasta keinoa, joilla tunne olosi heti onnellisemmaksi

Lähde: Popsugar

Kilpailut

Uusimmat