Kuva: Fotolia

4 helppoa tapaa, joilla vahvistat yhteenkuuluvuutta kumppanisi kanssa

04.01.2018 09:15 - Senja Rapila

Parisuhdetta voi huoltaa muutamalla yksinkertaisella lauseella.

Olittepa olleet kumppanisi kanssa vuoden tai kymmenne vuotta, joskus pienimmillä teoilla on suurimmat vaikutukset. Tämän vuoksi onkin tärkeää oppia sanomaan kumppanilleen pieniä asioita, jotka saavat rakkaan olon arvostetuksi ja rakastetuksi.

Jos haluat vahvistaa suhdettasi kumppanisi kanssa, voit lukea Women's Health -sivuston antamat vinkit alapuolelta:

1. "Tajuat minua paremmin kuin kukaan muu."

Tämä yksinkertainen lause kertoo kumppanillesi, että pidät suhdettanne oikeana molemmille. Se, että kerrot kumppanillesi kuinka uniikki ja ainutlaatuinen hän on, on tärkeää. Ja se, että rakkaasi tietää tuntevansa sinut paremmin kuin kukaan muu, on suhteelle hyväksi.

2. "Rakastan sitä, kuinka..."

Kuvaile kumppanillesi ajoittain sitä, mitä kaikkea rakastat hänessä. Se on aina parempi kuin "minä rakastan sinua". Silloin kerrot rakkaallesi, että rakastat pieniäkin yksityiskohtia hänessä: kehuista tulee paljon henkilökohtaisempia. 

3. "Vaikka teetkin jotkut asiat hassusti, olet silti aika söpö."

Heittäydy myös leikkimieliseksi kehuessasi kumppaniasi. Kun kerrot hänelle hänen virheistään ja rakastat häntä silti, se rohkaisee kumppaniasi olemaan paljon autenttisempi sinun lähelläsi. Tämä vahvistaa ennestään suhdettanne.

4. "Kiitos, että huolehdit siitä."

Päivän päätteeksi se, että toinen kertoo arvostavansa sinua, voi tuntua todella hyvältä. Parisuhdetta tulee jatkuvasti ruokkia vallitsevalla kunnioituksella ja kiitollisuudella. Muista siis näyttää kumppanillesi se, että arvostat häntä.

Lähde: Women's Health

Lue myös: Sytytä kipinä suhteessanne kolmella seksikkäällä lauseella - oletko jo kokeillut?

Kilpailut

Uusimmat