Kuva: Fotolia

Avioliittoa tulee huoltaa jatkuvasti - 30 neuvoa, joiden avulla saat suhteesi kukoistamaan

09.01.2018 23:45 - Senja Rapila

Avioliitto on ennen kaikkea työtä.

Naimisiin meneminen on se helppo osa, mutta avioliitossa oleminen ja koko loppuelämän onnellisena eläminen vaatii työtä. Sen vuoksi Pop Sugar -sivusto kysyi naimisissa olevilta ja eronneilta ihmisiltä sitä, mikä on onnellisen avioliiton salaisuus.

Voit lukea sivustolla listatut asiat alapuolelta.

1. Jaa kaikki toisen kanssa. Kaikista tärkeintä on kuitenkin se, että jaat hänen kanssaan tunteesi. Ette voi millään tavalla olla samalla aaltopituudella, ellette tiedä toistenne tunteita.

2. Mitä ikinä tapahtuukin, aika korjaa sen.

3. Läheisyys ruokkii lisää läheisyyttä. Koskekaa toisianne, suukottakaa aamulla ja harrastakaa runsaasti seksiä - myös vanhoina! On todella helppoa unohtaa nämä pienet tavat, joiden unohtaminen kaivaa välillenne kuilua. Fyysinen kontakti lähentää teitä.

4. Lapset voivat olla stressaavia, mutta hekin kasvavat jossain vaiheessa aikuisiksi.

5. Anna pienten asioiden olla ja ajattele mieluummin isompaa kuvaa. Koska suhteessa on tarkoitus olla koko loppuelämän, välitättekö todella kymmenen vuoden päästä siitä, kuka tiskasi tai ei tiskannut astioita? Muistuta itseäsi siitä, että parisuhteesi on paljon, paljon tärkeämpi kuin nämä pienet riidat.

6. Osta rakkaallesi jääkaappiin hänen lempiherkkujaan.

(kuva: Fotolia)

7. Anna aikaa myös itsellesi ja tee niitä asioita, joita rakastat, ja jotka antavat sinulle energiaa. Jotta menestytte pariskuntana, teidän tulee myös molempien olla vahvoja ja itsenäisiä yksilöitä.

8. Välttele mykkäkoulun pitämistä. Puhukaa asioista jotka vaivaavat mahdollisimman pian: älä anna tunteidesi kasaantua, koska todennäköisesti lopulta räjähdät!

9. Päästä loukkaavista asioista irti helposti, äläkä vello asioissa, jotka ärsyttävät sinua.

10. Älä pelkää kompromisseja. Omista tavoistaan irti päästäminen voi kuulostaa ikävältä, mutta todellisuudessa kyse on joustamisesta suhteessa puoleen ja toiseen.

11. Älkää pitäkö toisianne itsestäänselvyyksinä. Suhteen eteen pitää tehdä töitä.

12. Ole spontaani. Kokeilkaa eri asioita, tarkoittipa se äkkilähtöä tai yhteistä treffi-iltaa pikaisella varoitusajalla. Antakaa toisillenne välillä lahjoja, sillä pienimmätkin eleet kantavat pitkälle.

(kuva: Fotolia)

13. Ole kiltti. Tämä voi olla välillä vaikeaa, mutta muista, että rakastat kumppaniasi enemmän kuin ketään muuta ja valitsit itse avioliiton hänen kanssaan.

14. Ole kärsivällinen. Voitte kasvaa eri aikoina eri tavalla, joten sinun tulee antaa suhteelle aikaa ja tilaa saadaksesi sen kestämään koko loppuelämän.

15. Juhlikaa hyviä asioita, joita tapahtuu. Puhukaa niistä.

16. Tehkää (uusiakin) asioita yhdessä.

17. Kerro kumppanillesi mitä tarvitset. Hän ei ole ehkä kahdenkymmenenkään vuoden jälkeen ajatustenlukija. Kerro hänelle jos sinusta tuntuu siltä, että olette erkaantunut toisistanne ja haluaisit pitää treffi-illan hänen kanssaan.

18. Pitäkää säännöllisesti treffi-iltoja ja pitäkää välillä hauskaa myös ilman lapsia, jos teillä on jo sellaisia.

19. Yllättäkää toisianne.

20. Jos kumppanisi tekee jotain sinun eteesi tai antaa sinulle lahjan, arvosta sitä ja kerro arvostuksestasi kumppanillesi. Hän voi tietää sinun arvostavan hänen tekoaan, mutta se on kiva kuulla myös ääneen.

21. Tue kumppaniasi kaikessa.

(kuva: Fotolia)

22. Älä tuomitse ennen kuin olet ajatellut itsesi kumppanisi saappaisiin. Välttele tarpeetonta kritiikkiä.

23. Naurattakaa toisianne.

24. Kommunikointi on avain hyvään suhteeseen; kun avioliitto kokee ylä- ja alamäkiä, puhuminen auttaa. Pitäkää huolta siitä, että vaikeat ajat johtavat parannukseen. Jos teette jatkuvasti samoja virheitä, miettikää miksi. 

25. Viettäkää aikaa myös omien ystävienne kanssa.

26. Luota ja ole luottamisen arvoinen.

27. Yritä aina muistaa se, miksi rakastuit kumppaniisi.

28. Sano "rakastan sinua" ja kerro kumppanillesi siitä, kuinka hyvältä hän näyttää.

29. Arvosta sitä mitä sinulla on ja ymmärrä, että avioliitto voi olla ajoittain huteralla pohjalla. Sen vuoksi siitä pitääkin pitää huolta.

30. Nauti tästä hetkestä.

Lähde: Pop Sugar

Lue myös: Miehet kertovat: Salaisuudet, jotka tekevät avioliitosta onnellisen

Lue myös: Mikä on hyvän seksielämän salaisuus? Yli 20 vuotta yhdessä olleet pariskunnat paljastavat

Lue myös: Naiset paljastavat: Se hetki, jolloin tiesin avioliittoni olevan ohi

Kilpailut

Uusimmat