Kuva: Shutterstock

Älä jää huonoon suhteeseen - 9 merkkiä kertoo, ettei suhteesi ole taistelemisen arvoinen

11.04.2018 12:45 - Senja Rapila

Monet asiat kielivät suhteen lopullisesta kariutumisesta.

Asiantuntijat ovat kertoneet Huffington Post -julkaisussa merkkejä siitä, milloin oman parisuhteensa päättämistä on syytä harkita vakavasti. Jos olette yrittäneet kaikkenne suhteen toimivuuden takaamiseksi, mutta asiat eivät ole muuttuneet, on ehkä syytä tehdä itselleen hyviä päätösiä.

asiantuntijat ovat kertoneet yhdeksän merkkiä, jotka kielivät siitä, ettei suhteesi ei ole enää taistelemisen arvoinen. Voit lukea merkit alapuolelta.

1. Sinua kaltoinkohdellaan henkisesti tai fyysisesti.

Jos kumppanisi lyö, tönii tai tarttuu sinuun mistä tahansa syystä, ei kannata yrittää muuttaa häntä. Jos tätä tapahtuu millä tahansa tasolla, on aika päästää suhteesta irti. Myöskin henkinen väkivalta on hyvä huomata, sillä se vahingoittaa sinua ja omaa itsetuntoasi. Ansaitset tulla kohdelluksi hyvin ja arvokkaasti.

2. Sinusta tuntuu, että olet ainoa joka taistelee suhteenne eteen.

Jos olet mielestäsi ainoa joka tekee uhrauksia suhteessanne, ja joka yrittää taistella viimeiseen asti estääkseen eronne, on aika luovuttaa. Jos kumppanisi ei tee itse uhrauksia suhteenne toimivuuden eteen, kielii se hänen välinpitämättömyydestään.

3. Kumppanisi ei suostu hakemaan apua henkilökohtaisiin ongelmiinsa tai parisuhdetta koskeviin ongelmiin.

Vaatii paljon rohkeutta myöntää tarvitsevansa apua. Jos kuitenkin olet jatkuvasti onneton suhteessanne ja kumppanisi ei halua apua esimerkiksi parisuhteterapeutilta tai henkilökohtaiselta terapeutilta, voi olla aika harkita eroa.

4. Et siedä kumppanisi suutelemista.

Tämä tunne voi mennä ja tulla, mutta jos sinulla on jatkuvasti sellainen tunne, ettet haluaisi suudella kumppaniasi, on käsissänne ongelma. Jos sinusta tuntuu siltä, ettei ongelma tule paranemaan enää ajan myötä, voi suhteenne vetää viimeisiään.

5. Läheisillä ystävilläsi on epäilyksiä suhteestanne.

Ympärilläsi olevat ihmiset saattavat nähdä suhteenne laadun paremmin kuin sinä itse. Jos ystäväsi tai läheisesi alkavat ilmaista huoltaan suhdettanne koskien, on aika miettiä, onko suhteessanne todella suuria, piileviä ongelmia, joita et ole suostunut hyväksymään tai joita et ole huomannut.

6. Jommalla kummalla teistä on ollut useita suhteita.

Jos olette jatkuvasti pettämisen ja kostamisen kierteessä, ei suhteenne enää perustu luottamukselle ja arvostukselle.

7. Et enää etene elämäsi muilla osa-alueilla suhteesi takia.

Jos suhteesi vie liikaa emotionaalista energiaasi ja huomiota, jotka ovat vaikuttaneet myös menestykseesi ja etenemiseesi elämäsi muilla osa-alueilla (uralla ja ihmissuhteissa), on se merkki siitä, ettei suhteesi välttämättä ole enää taistelemisen arvoinen. Jotkut uhraukset ovat vaadittavia, mutta niiden ei tulisi vaikuttaa elämääsi pitkiä aikoja.

8. Kumppanisi ohittaa rutiininomaisesti sinun huolesi suhteessa.

Kumppanisi ei suostu kuuntelemaan huoliasi, tunteitasi tai kipuiluasi. Hän jatkuvasti sivuuttaa tarpeesi, eikä kunnioita sinua ansaitsemallasi tavalla. Se voi tehdä sinusta yksinäisen, vihaisen tai masentuneen. Jos olet monella tapaa onneton suhteessasi, joka on hyvä merkki siitä, että on aika lähteä.

9. Kumppanisi ei ole luotettava.

Ansaitset kumppanin, johon voit luottaa tilanteessa kuin tilanteessa.

Lähde: Huffington Post

Lue myös: 5 asiaa, joita hyvän kumppanin ei koskaan pitäisi sanoa sinulle - katso lista

Lue myös: Miehet paljastavat: Miltä rakastuminen tuntuu?

Lue myös: Kolme horoskooppimerkkiä kokevat sydänsuruja tänä keväänä - osuuko sinun kohdallesi?

Kilpailut

Uusimmat