Kuva: Shutterstock

Kestääkö parisuhteesi vuoden loppuun asti? 6 rehellistä merkkiä paljastavat

23.05.2018 14:45 - Senja Rapila

Palavinkin rakkaus voi hiipua ajan kuluessa.

Elite Daily -sivusto on listannut kuusi eri merkkiä siitä, että suhteenne voi olla ajautumassa eroon. Eli tuletko siis olemaan vielä parisuhteessa nykyisen kumppanisi kanssa ensi vuonna? Voit päätellä sen alla listatuista merkeistä.

Kumppanisi vaikuttaa etäiseltä tai vetäytyneeltä

Jos kumppanisi vaikuttaa etäiseltä ja poissaolevalta, voi olla, että hänellä on mielessään murheita: työt voivat stressata tai perheongelmat. Etäisyyden ottaminen voi kuitenkin myös kieliä siitä, että hän ei ole enää sataprosenttisen onnellinen tai sitoutunut parisuhteeseenne. Tämän voi huomata varsinkin silloin, jos kumppanisi seurassasi hyvin hiljainen tai poissaoleva.

Jos huomaat kumppanisi vetäytyvän, älä ahdista häntä nurkkaan. Kysy hänen tunteistaan ja anna hänelle aikaa. Jos hän lähestyy sinua uudelleen, tiedät kaiken olevan hyvin. Ehkä hän vain kaipaa hieman omaa aikaa.

Ette tee asioita enää niin paljon yhdessä

Kun alat seurustella, vietätte kumppanisi kanssa paljon aikaa yhdessä. Kun kuherruskuukausi alkaa laantua, on normaalia viettää hieman vähemmän aikaa yhdessä. Jos ette kuitenkaan vietä miltei ollenkaan enää yhteistä aikaa, tai kumppanisi lopettaa sinun kutsumisesi sosiaalisiin tapahtumiin, voi tilanne muuttua huolestuttavaksi.

Silloin kun kumppanisi on ylpeä sinusta, hän haluaa tehdä muille selväksi olevansa juuri sinun kanssasi. Jos kumppanisi on aiemmin kutsunut sinua illanistujaisiin mutta lopettaa sen yhtäkkiä, voi kyse olla siitä, että hän haluaa katsella juhlissa mieluummin ympärilleen.

Riitelette enemmän kuin aiemmin

Tuntuuko sinusta siltä, että olette riidelleet viime aikoina poikkeuksellisen paljon? Erimielisyydet tai riidat ovat ajoittain normaaleita, mutta jatkuva riitely asioista, jotka ovat mitättömiä, voi olla merkki alamäestä suhteessa.

Jos kumppanisi haastaa jatkuvasti riitaa kanssasi, voi se olla merkki onnettomuudesta suhteessa.

Kumppanisi tunteet vaihtelevat sinua kohtaan

Ensin hän on yltiörakastava, mutta seuraavana hetkenä hän saattaa sulkeutua kokonaan. Jos useimmiten tunnet olosi hämmentyneeksi hänen tunteistaan, se on ongelma. Asiantuntijat kertovat, että tämä voi olla merkki siitä, että kumppani miettii eroa sinusta, mutta tuntee syyllisyyttä ajatuksistaan.

Tunnet olosi useammin surulliseksi

Jos huomaat, että olet jatkuvasti allapäin tai surullinen, mutta et oikein tiedä sille syytä, voi se olla merkki suhteesi ajautumisesta väärään suuntaan. Sisimmässäsi voit myös tietää, että kumppanisi kyseenalaistaa suhdettanne tai tunteitaan sinua kohtaan.

Intohimosi hälvenee

Ehkä kaikki on hyvin suhteessasi, mutta huomaat hiljalleen tunteidesi kaikkoavan. Ehkä intohimosi kumppaniasi - tai yleisesti elämääsi - kohtaan alkaa hiipua, ja se on ongelma, mihin tulee tarttua. Sama voi tapahtua myös kumppanillesi, jos hän huomaa menettäneensä kiinnostuksen asioihin, mistä hän on aiemmin nauttinut.

Mikään näistä merkeistä ei kuitenkaan kerro varmasti sitä, että tulette eroamaan. Jos suhteenne on muuten terve ja rakastatte vahvasti toisianne, pystytte tarttumaan härkää sarvista ja keskustelemaan ongelmista avoimesti. Joissain tilanteissa myös ulkopuolisen avun hakeminen voi auttaa.

Jos olette valmiita taistelemaan rakkautenne puolesta, on teillä vielä mahdollisuus elvyttää suhteenne.

Lähde: Elite Daily

Lue myös: Epäiletkö suhdettasi? Älä eroa kumppanistasi, vaikka 4 murhetta olisivatkin mielessäsi

Lue myös: Pienet asiat, jotka voivat olla hyvinkin seksikkäitä - voitko samaistua?

Lue myös: Onko teidät tarkoitettu yhteen? Seikat, joista tiedät

Kilpailut

Uusimmat