Kuva: Shutterstock

Merkit, joista tiedät olevasi parisuhteessa sielunkumppanisi kanssa - kuulostavatko tutuilta?

21.07.2018 12:15 - Emmi Moilanen

Kun olet päätynyt parisuhteeseen sielunkumppanisi kanssa, jopa riitely muuttuu asiaksi, joka lähentää välejänne.

Kun päätyy parisuhteeseen sielunkumppaninsa kanssa, elämä tuntuu usein helpommalta ja rakkauden määrä lisääntyy merkittävästi. On olemassa muutama seikka, josta tiedät löytäneesi itsellesi juuri sen oikean elämänkumppanin. Thought Catalog listasi paljastavat seikat.

Toteutuvatko nämä omassa suhteessasi?

1. Elämä tuntuu vaivattomalta hänen kanssaan ja yhdessä olo on alusta saakka ollut luonnollista.

2. Huomaat, että riidat selvitettyänne olette yhä läheisempiä, eikä oman mielipiteen ilmaisemista tarvitse erimielisyyksien pelossa arkailla.

3. Kumppani on tuonut sinusta parhaimmat puolesi esiin ja olosi tuntuu itsevarmalta parisuhteen lisäksi myös muilla elämän osa-alueilla.

4. Kipinöivän intohimon lisäksi suhteenne sisältää ystävyyttä, rentoutta ja mukautuvuutta.

5. Pystytte kertomaan toisillenne menneisyydessä kokemistanne vaikeuksista ja tuette toisianne hankalien asioiden käsittelemisessä.

6. Luotatte molemmat yhteiseen tulevaisuutenne täysin.

7. Huomaat, että olet kumppanisi ansiosta yhä iloisempi ja onnellisempi.

8. Olosi tuntuu erilaiselta kuin aikaisemmissa suhteissasi.

Lue myös: Mitä rakkaus on? Seikat, joihin jokainen rakastunut voi samaistua

Lue myös: Onko parisuhteessa tärkeämpää luottamus vai rakkaus? Asiantuntijat kertovat

Lähde: Thought Catalog

Kilpailut

Uusimmat