Kuva: Shutterstock

Ketä sinun kannattaa deittailla ja minkä takia? Yhteensopivimmat horoskooppimerkit listattiin

04.09.2019 17:45 - Emmi Moilanen

Rakkausrintamalla vastakohdat usein täydentävät toisiaan.

Horoskooppimerkit ovat hauska ja hieman leikkimielinen tapa tulkita rakkauselämää, sekä etsiä vihjeitä siihen, millä tavalla rakkausrintamalla kannattaa edetä. Cosmopolitan-sivusto selvitti yhteensopivimmat tähtimerkit, ja sen, miksi juuri he olisivat keskenään lyömätön yhdistelmä.

Oinas & vaaka

Tämä yhdistelmä tasapainottaa erinomaisesti toisiaan, sillä oinas haluaa jatkuvasti rikkoa rutiineja sekä kaipaa jännitystä arkeen. Vaaka puolestaan kaipaa rauhaa, ja tarvittaessa pitää räväkän oinaan jalat maassa. Näin ollen parisuhde sisältää sopivassa määrin menoa ja meininkiä, koti-iltoja unohtamatta.

Härkä & skorpioni

Molemmat merkin edustajat ovat hyvin voimakastahtoisia, ja tämä näkyy myös samankaltaisissa elämänarvoissa ja -asenteissa. Vaikka mielipiteet aika-ajoin eroavatkin toisistaan, tältä kaksikolta ei puutu tahdonvoimaa yhteisten unelmien ja tavoitteiden saavuttamiseksi.

Kaksoset & jousimies

Yhdessä tämä kaksikko on lähes pysäyttämätön. Molemmat merkin edustajat ovat uteliaita, ja tämä näkyy erityisesti heidän seikkailunhalussaan. Kumppanukset eivät myöskään halua juurtua lopullisesti paikoilleen, vaan ymmärtävät täysin toistensa tarvetta nähdä maailmaa.

Rapu & kauris

Rapu ja kauris ovat toistensa vastakohtia, ja tästä syystä täydentävätkin toisiaan hyvin. Pikkutarkka ja urakeskeinen kauris hallitsee loogisen ajattelun, kun taas rapu puolestaan mieluummin kelluu virran sekä tunteidensa vietävänä. Yhdistelmä on tasapainoinen, joka usein enteileekin onnellista ja vakaata parisuhdetta.

Leijona & vesimies

Leijonan ja vesimiehen parisuhteessa yhdistyvät vastakkaiset elementit tuli ja vesi. Molemmat heistä tietävät, kuinka elämästä tehdään juhlaa. Leijona nautiskelee huomiosta ja vetää ihmisiä puoleensa, kun taas vesimies rakastaa verkostoitua muiden samanhenkisten tyyppien kanssa. Tässä parisuhteessa ystävät muodostuvat yhteisiksi, joka nivoo pariskuntaa yhä tiiviimmin yhteen.

Neitsyt & kalat

Tästä kaksikosta molemmat arvostavat erityisesti toisen kunnioittamista ja hemmotelluksi tulemista. Samankaltainen suhtautuminen parisuhde-elämään tekee yhteisestä arjesta helppoa, vaikkakin neitsyt saattaa tuntea laatuajan järjestämisen lepäävän omilla harteillaan, kun kalat haluaisi vain nautiskella saamistaan huomionosoituksista.

Lue myös: Mitä rakkauselämässäsi tapahtuu syyskuussa? Voice.fi:n kuukauden horoskooppi paljastaa

Lue myös: 10 asiaa, jotka hyvinvoiva parisuhde tarvitsee - toteutuvatko omassa suhteessasi?

Lue myös: Parisuhdetyyppejä on kolmenlaisia - katso tunnistatko itsesi ja kumppanisi

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat