Kuva: Shutterstock

Joulun ihanimmat treffi-ideat koottiin yhteen - tekemistä niin kodin lämpöön kuin ulos talvisäähän

25.11.2020 19:15 - Emmi Moilanen

Joulu on tunnelmallista aikaa, jolloin myös treffit voivat tuntua tavanomaistakin erityisemmiltä.

Joulutunnelman vallatessa pikkuhiljaa mielet, myös treffit loppuvuoden juhlan teemalla alkavat tuntua houkuttelevalta ajatukselta. Kokosimme yhteen ihanat treffi-ideat, jotka sopivat erinomaisesti loppuvuoden tunnelmaan sekä joulun odotukseen.

Pääset katsomaan treffitekemistä alta.

8 jouluista treffi-ideaa:

1. Maratoonatkaa yhdessä jouluelokuvia klassikoista uutuuksiin. Leffaherkkuina toimivat tietysti glögi, piparit ja joulutortut.

2. Viettäkää karaokeilta pelkkiä joululauluja laulaen. Voitte koota myös yhteisen soittolistan, josta valitsette vuoron perään esitettävät kappaleet.

3. Sopikaa kotitreffit kaakaokupillisten ääreen. Lisää tunnelmallisesta herkutteluhetkestä voit lukea täältä.

4. Lähtekää valokierrokselle ja bongatkaa kävelylenkillä asuinalueenne jouluvaloja.

5. Askarrelkaa yhdessä uusia, ekologisia joulukuusenkoristeita. Tämä on hauskaa erityisesti silloin, jos asutte saman katon alla ja koristelette samaa joulukuusta.

6. Valmistakaa jouluateria pikkujoulujen hengessä. Voitte kokeilla etukäteen esimerkiksi uusia reseptejä, joita olette suunnitelleet tarjoavanne myös varsinaisessa joulupöydässä.

7. Käykää yhdessä vaatekaapit sekä varastot läpi, ja lahjoittakaa joulun hengessä vaatteita, vanhoja leluja tai harrastusvälineitä keräykseen tarvitseville.

8. Järjestäkää jouluinen piknik olohuoneen lattialle. Evääksi voitte pakata suosikkijouluherkkujanne, termariin kuumaa juotavaa ja taustalla soi yhdessä laadittu soittolista takuuvarmoja jouluhittejä.

Lue myös: Mikä joululaulu olet? Hauska testi paljastaa, millainen joulupersoona olet

Lue myös: Joulufanit huomio! 8 ihanaa vinkkiä, joilla teet suosikkijuhlastasi stressittömämmän

Lue myös: Lähes puolet meistä heittää ruokaa roskiin enemmän jouluna - 5 vinkkiä hävikin minimoimiseen

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat