Kuva: Fotolia

Lisää onnellisuuttasi töissä - 5 helppoa vinkkiä

30.09.2017 18:15 - Iiro Myllymäki

Liikunta ja pieni itsensä hemmottelu piristävät työpäivää.

Tuntuuko töissä, että suoritat asioita vain päivästä toiseen samalla tavalla ilman kokemusta työn mielekkyydestä? Tällöin voi olla hyvä omaksua uusia keinoja, joilla ravistella työn rutiineja ja palauttaa mieleen, miksi ylipäätään haluat tehdä kyseistä työtä. AskMen-sivusto on kirjoittanut vinkeistä, joilla työhyvinvointia voi lisätä.

1. Mieti, miksi teet työtä

Voitte työtiiminne kesken järjestää viikoittaisen tilaisuuden, jossa kukin perustelee yksi kerrallaan, miksi haluavat tehdä töissä parhaansa sillä viikolla. Tämä on hyvä paikka miettiä omaa motivaatiota työn tekemiseen. Tällainen työporukan yhteinen jutteluhetki luo myös yhteishenkeä, joka lisää suoraan myös yksilön omaa työhyvinvointia.

2. Lähetä kiitossähköposteja

Kiitoksia on aina mukava antaa ja ottaa vastaan. Voit jakaa kiitollisuuttasi esimerkiksi lähettämällä viikoittain jollekulle kiitossähköpostiviestin hyvin tehdystä työstä. Tämä ei vie kauan aikaa, mutta saattaa pelastaa kehuttavan osapuolen päivän. Ja kehujallekin tulee tästä varmasti hyvä mieli. Äläkä myöskään unohda osoittaa kiitollisuutta itseäsi ja omia saavutuksiasi kohtaan.

3. Pidä palavereja kävellen

Liian usein töissä tulee jumittuneeksi työpisteelleen. Liikunta pistää aivot raksuttamaan paljon paremmin kuin paikallaan olo, joten seuraava palaveri tai tapaaminen kannattaa suorittaa kävellen.

4. Käännä kielteiset kokemukset positiivisiksi

Joskus kannattaa muistuttaa itseään omasta kyvystään selviytyä voittajana haastavista tilanteista. Muistele jotain hankalaa kokemusta töissäsi ja listaa pari syytä, miksi olet kiitollinen tästä kokemuksesta ja mitä hyvää siitä lopulta ehkä seurasi. Myös kielteisistä kokemuksista voi löytää kultareunuksen.

5. Aseta itsesi etusijalle

Saat enemmän luovaa voimaa irti itsestäsi, jos mielesi on levännyt ja olo rentoutunut. Kannattaakin ujuttaa työpäivään myös hetkiä, jolloin antaa aikaa itselleen ja levähtää hetkeksi. Tämä voi tarkoittaa vaikka lounastauon jatkeeksi pidettyä kiireetöntä kahvihetkeä tai jonkin töihin liittymättömän lehden tai kirjan lukemista parinkymmenen minuutin ajan.

Lue myös: Ihminen alkaa vihata työtään 35-vuotiaana - katso miksi

Lähde: AskMen

Kilpailut

Uusimmat