Kuva: Fotolia

Miksi paino putoaa selittämättä? 9 mahdollista syytä

02.12.2017 17:15 - Senja Rapila

Selittämättömään painon putoamiseen voi olla monta syytä, joista jotkut voivat olla yllättävänkin vakavia.

Voit lukea Women's Health -sivuston listaamat syyt alapuolelta.

1. Syöpä

Tämä nyt ei ole yleisin syy painon putoamiseen, mutta kyllä. Syöpä voi aiheuttaa radikaalin painon putoamisen hetkessä. Jos siis huomaat painosi putoaman selittämättä hetkessä, vaikka et ole tehnyt muutoksia esimerkiksi ruokavalioosi tai liikuntatapoihisi, voi syöpä olla pahimmassa tapauksessa syypää.

2. Stressi

Stressi on myös asia, joka aiheuttaa painon putoamista. Jos teet töitä jatkuvasti ja stressaat myös kotona eri asioista, voi huomaamattaan unohtaa syödä päivän aikana.

3. Suolistosairaus

Krohnin tauti, laktoosi-intoleranssi sekä keliakia ovat sairauksia, jotka voivat aiheuttaa painon putoamista.

4. Diabetes

Henkilöt, jotka ovat vasta sairastuneet diabetekseen, voivat kokea painon yhtäkkistä putoamista. Syy siihen löytyy niin korkeista sokeriarvoista, että se rasittaa maksaa ja diabeetikon elimistöä.

5. Kilpirauhasen vajaatoiminta

Kilpirauhasen ongelmat voivat aiheuttaa ongelmia painon kanssa, sillä kilpirauhanen kontrolloi aineenvaihduntaa. Jos siis aineenvaihdunta on liian nopeaa, voi se olla pahaksi. Tämä voi aiheuttaa nopean painon laskemisen ja siinä ohessa muita oireita, kuten kohonneen sydämen sykkeen, ahdistusta, unettomuutta tai väsymystä.

6. Munuaisen vajaatoiminta

Addisonin tauti on harvinainen tauti, jonka aiheuttaa lisämunuaisen kuorikerroksen erittämien glukokortikoidien määrän vähentyminen, eli se, että kroppasi ei tuota tarpeeksi kortisolia. Syynä glukokortikoidien määrän vähentymiseen veressä voi olla lisämunuaisen vajaatoiminta.

Munuaisten vajaatoiminnan vuoksi elimistöön kertyy ylimääräistä nestettä, minkä seurauksena turvotusta esiintyy.

Silloin kun stressaat, tuotat runsaasti kortisolia, joka on normaali vaste. Henkilöt, joilla on todella matalat kortisolitasot, eivät pysty tuottamaan normaalia stressivastetta, joten he sairastuvat helpommin. Tämä voi ilmentyä nopeana painon laskuna, pahoinvointia, huimauksena ja tulehduksina.

7. Nivelreuma

Yhdestä kolmeen prosenttiin naisista kokevat elämänsä aikana nivelreumaa, joka voi aiheuttaa nopean painon putoamisen.

8. Masennus

Vähentynyt ruokahalu ja painon putoaminen ovat yleisiä masennuksen oireita.

9. Loiset

Joissain tapauksissa voit myös kärsiä loisista, jotka voivat tulla muun muassa raa'asta kalasta tai mädistä. Voit tutustua eri loisiin Terveyskirjastossa, täällä. Loisien läsnäolon oireilua voivat olla ripuli, pahoinvointi, oksentelu ja ruokahalun puute, jotka aiheuttavat painon putoamista.

Lähde: Women's Health

Lue myös: Talviharrastukset kuluttavat hurjia määriä kaloreita: Maastohiihto lyömätön ykkönen!

Lue myös: Missä vaiheessa päivää tulisi syödä, jos haluaa laihtua? Asiantuntija kertoo vinkit

Lue myös: Oletko laiska laihduttaja? 10 toimivaa keinoa, jotka saavat kilot karisemaan helposti

Kilpailut

Uusimmat