Kuva: Shuttestock

Unohda alakulo ja tee itsestäsi onnellisempi - 8 neuvoa, joiden avulla parannat mielialaasi

11.04.2018 13:45 - Senja Rapila

Omaan onnellisuuteen voi vaikuttaa monin tavoin arjen keskellä. Pienilläkin muutoksilla voit vaikuttaa olotilaasi huomattavasti.

Suomalaisilla varsinkin pimeä kausi on monesti melankolista aikaa, jolloin onnellisuuden löytäminen arjessa voi olla vaikeaa. Sen vuoksi kannattaa tehdä töitä sen eteen, että löytäisi jälleen onnellisuuden tunteen ja jotta voisi ylläpitää sitä arjessa.

Listasimme alle Independent-julkaisun kertomat neuvot, jotka auttavat sinua tekemään jokaisesta päivästäsi paremman: 

1. Kuuntele nopeatempoista musiikkia. Jos valitset tarkoituksella musiikkia, joka on nopeatempoista ja iloista, kohentaa se mielialaasi.

2. Käy kävelyllä. Usko pois, se voi vaikuttaa mielialaasi parantavasti. Jätä pois surullisen musiikin kuuntelu ja keskity sen sijaan vaikka ulkona kuuluviin ääniin. Katsele ympärillesi ja sisäistä se, mitä ympärilläsi tapahtuu. Mieti asioita, jotka ovat elämässäsi hyvin.

3. Hymyile. Vaikka olisikin huono päivä, on todistettu, että vaikka väkipakolla hymyily muuttaa mielialaa positiivisempaan suuntaan.

4. Valitse värisi huolella, nimittäin ne voivat vaikuttaa henkilön mielialaan. Musta voi latistaa tunteita, punainen korostaa vihaisuuden tunteita, mutta vihreä puolestaan voi kohentaa rauhallisuuden, onnellisuuden ja mukavuuden tunnetta.

5. Halaile karvaisia ystäviäsi, nimittäin eläinten pyyteetön rakkaus tekee sinut varmasti onnellisemmaksi.

6. Valitse hajuvetesi huolella. Hyväntuoksuinen tuoksu voi vaikuttaa yllättävällä tavalla mielialaasi. Jotkut tuoksut voivat vähentää jopa stressiä ja tehdä ihmisistä fyysisesti ja emotionaalisesti rentoutuneempia.

7. Liiku. Sinun ei tarvitse juosta maratoneja kohentaaksesi mielialaasi, pienikin liikunta auttaa.

8. Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet.

Lähde: Independent

Lue myös: 7 asiaa, joista onnellinen ihminen lakkaa välittämästä – Samaistutko?

Lue myös: Ulkomaalainen toimittaja teki hauskan havainnon Suomesta - 'Tämäkö on onnellisuutenne salaisuus?'

Lue myös: 10 askeleen onnellisuushaaste – Paranna elämänlaatuasi ja aloita heti tänään!

Kilpailut

Uusimmat