Kuva: Fotolia

Pitäisikö sinun erota nykyisestä työstäsi? Yksi merkki paljastaa

01.07.2017 17:15 - Tiina Svensk

Työ on merkittävä osa elämää, joten on tärkeää, että siitä voi nauttia.

Joskus työ voi tuntua arkiselta puurtamiselta tai stressaavalta haasteelta. On kuitenkin tärkeää, että suurimmaksi osaksi työnteko olisi mielekästä ja työpäivät eivät aiheuttaisi kroonista stressiä. Toisinaan työntekijä saattaakin miettiä, kannattaako hänen jatkaa nykyisessä työssään.

CNBC-uutissivuston asiantuntijan mukaan onkin yksi merkki, joka kertoo paljon: jos tunnistat sen itsessäsi ja omissa ajatuksissasi, neuvoo Suzy Welch jättämään nykyiset työtehtäväsi. Welcin mukaan on tärkeää kysyä itseltään kysymys: "Elätkö vain viikonloppuja varten?"

- Sinun ei pitäisi koskaan uhrata viittä päivää viikostasi niiden kahden päivän takia, Welch avaa.

Welch muistuttaa, ettei kaikkien tarvitse olla intohimoisia työstään. Joskus myös hetkellinen viikonloppuja varten eläminen on ihan hyväksyttyä - mutta sen ei kannata olla jatkuva tilanne. Vaikka työhön ei suhtautuisikaan intohimolla, on Welchistä tärkeää, että omasta työstään voi nauttia.

Lue myös: Työilmoitus nousi otsikoihin: Haetaan hullua kissaihmistä halailemaan katteja!

Lue myös: Nappaa unelmatyö - rekrytoija neuvoo, miten olet vahvoilla työnhaussa

Lähde: CNBC

Kilpailut

Uusimmat