Kuva: AOP

Suomen euroviisuedustajan haussa raju muutos - suomalaisilla vain puolet äänivallasta

23.11.2016 17:35 - Iiro Myllymäki

Uuden musiikin kilpailun tämän vuoden kilpailijat julkistettiin tänään. Voittaja pääsee Suomen ensi vuoden euroviisuedustajaksi.

Tänään julkistettiin tämänvuotisen Uuden musiikin kilpailun kymmenen kilpailijaa. Kisan voittaja pääsee Suomen euroviisuedustajaksi Kiovaan ensi vuonna.

Suomen edustuskappale on valittu UMK:ssa vuodesta 2012 alkaen, ja ohjelma on vuosien varrella käynyt läpi monia muutoksia. Tänä vuonna uudistukset ovat erityisen rajuja aiempiin vuosiin verrattuna. Nyt kilpailussa ei nähdä lainkaan välikarsintoja, vaan kaikki kymmenen kilpailijaa mittelee toisiaan vastaan ainoastaan suuressa, Espoon Metro Areenalla järjestettävässä finaalissa 28.1.

Kilpailun juontaja Krista Siegfrids lupailee suurta UMK-show’ta tammikuun loppuun Voice.fi:n haastattelussa.

- Nyt voimme panostaa siihen yhteen show’hun ja pistää kaikki energiat siihen. Siitä tulee supermahtava ja kansainvälinen show, Siegfrids kertoo.

Krista Siegfrids saapui UMK-pressitilaisuuteen puhallettavan joutsenen päällä. (kuva: AOP)

Mukaan ulkomaiset raadit

Kansainvälisyyttä kilpailuun tuo tänä vuonna myös äänestykseen liittyvä muutos. Tänä vuonna tulos ratkeaa suomalaisten puhelinäänien ja ulkomaisten raatien perusteella. Puolet äänivallasta on suomalaisilla ja puolet ulkomailla.

Siegfridsin mukaan vielä ei ole tietoa, mitkä maat ovat edustettuina kansainvälisissä raadeissa. Siegfrids uskoo, että ulkomaisten raatien myötä Suomelle saadaan edustajaksi potentiaalisin mahdollinen viisuvoittaja.

- Uskon, että ulkomaiden raadit auttavat. Muiden maiden raateja käytetään myös Ruotsin euroviisukarsinnoissa Melodifestivalenissa, Siegfrids kertoo.

Tämän vuoden UMK-kilpailijat ovat:

Alva - Arrows

Anni Saikku - Reach Out For The Sun

Club La Persé - My Little World

Emma - Circle Of Life

Günther & D'Sanz - Love Yourself

Knucklebone Oscar & The Shangri-La Rubies - Caveman

Lauri Yrjölä - Helppo elämä

My First Band - Paradise

Norma John - Blackbird

Zühlke - Perfect Villain

Lue myös: Euroviisukommentaattori Mikko Silvennoinen: ”Noloa, etteivät merkittävät suomalaisartistit lähde kisaan”

Kilpailut

Uusimmat