Kuva: Mikko Räsänen

Sami Hedberg ei enää sano kaikkeen kyllä: "Pari kertaa tullut olo, että pää hajoaa"

25.08.2017 10:15 - Reija Saarinen

Hedberg pitää huolta itsestään oikeanlaisella ruokavaliolla sekä liikkumalla säännöllisesti.

Sami Hedberg, 36, tunnetaan pitkän linjan stand up -koomikkona, jonka ura on kiitänyt hurjaa vauhtia eteenpäin. Hedberg on tähdittänyt keikkalavojen lisäksi erilaisia tv-ohjelmia ja elokuvia.

Työtä riittää, mutta tarjonta on ollut toisinaan jopa niin runsasta, että tahtia on ollut pakko hidastaa.

- Pari kertaa on tullut olo, että pää hajoaa. Sitten on ollut vain pakko siirtää joitain juttuja. Ongelma on kuitenkin siinä, että kaikki jutut joihin olen mukaan lähtenyt, ovat olleet todella mahtavia, siksi niitä ei halua jättää kesken, Hedberg kertoo Voice.fi:n haastattelussa.

Hedbergin mukaan viime vuosien aikana hän on kuitenkin opetellut sanomaan ei.

- Se on ollut kyllä ihan opetteluhomma, jonka olen käynyt läpi viimeisen kolmen vuoden aikana. Kun tietää, että kalenteriin ei mahdu enää mitään, silloin on pakko sanoa ei.

"En anna periksi"

Kehostaan ja mielestään Hedberg pitää huolta syömällä hyvin ja liikkumalla säännöllisesti. Hiljattain hyvin alkanut kuntokuuri on ottanut pientä takapakkia, mutta syytä huoleen ei ole.

- On tullut hieman painoa lisää, ei kuitenkaan onneksi sinne asti missä olin. Siihen tarvittaisiin sellaiset 20 kiloa.

- Tykkään siitä, että ruokavalio on jäänyt päälle. Olen myös innoissani, että pääsen pelaamaan koripalloa. Se on sellainen vallitseva tilanne, en anna periksi.

Hiljattain Hedberg aloitti myös uuden kokeilun jättämällä kaiken sokeripitoisen pois ruokavaliostaan.

- Takana on sellaiset 1,5 viikkoa. On mennyt ihan hyvin, ei ole tullut mitään repsahduksia.

Hedberg myöntää kuitenkin myös sen, että toisinaan arki ja työkuviot saattavat tuoda ongelmia terveellisen elämän tielle.

- Esimerkiksi Grillit huurussa -ohjelman tekeminen ei varsinaisesti helpottanut tilannetta. Kahteen ja puoleen viikkoon söin 12 paikkakunnalla 3-4 grilliannosta päivässä. Sehän tekee kaikkiaan 48 annosta, Hedberg naurahtaa.

- Tosin nyt kun hampparit on maisteltu, on helpompaa.

Lue myös: Musiikki on aina ollut osa Sami Hedbergin elämää - vaihtuuko ura tulevaisuudessa?

Lue myös: Pohjoismaiden ensimmäinen komediaristeily seilaa marraskuussa - mukana eturivin tähtiä

Kilpailut

Uusimmat