Kuva: Senja Rapila

Yksi kappale saa Arttu Wiskarin herkistymään: "Duetto laulettiin haudan takaa"

02.10.2017 21:15 - Katariina Auvinen

Eräs Arttu Wiskarin biisi koottiin menehtyneen taustalaulajan ennen kuolemaa tehdyn äänityksen kautta.

Laulaja Arttu Wiskari, 33, avautui Iskelmälle antamassaan haastattelussa biisien syntytarinoista. Erään biisin takaa löytyy koskettava tarina Wiskarin entisenä taustalaulajanakin tunnetusta Siljasta

-Vuonna 2013 meiltä ilmestyi huono levy. Edellinen levy oli myynyt hyvin, mutta tämä ei. Me oltiin bändin jätkien kanssa saamarin pettyneitä silloin, Wiskari kertoo. 

Wiskarilta ilmestyi juuri tuona vuonna Tappavan hiljainen rivarinpätkä -albumi, jonka kymmenes kappale kantoi nimeä Mustaa. Juuri vähän aikaa sitten Wiskari päätti bändin jäsenten kanssa kuunnella koko levyn läpi keikkamatkallaan. 

-Mustaa-biisin kohdalla melkein jokaiselle meille vääntyi tippa linssiin, hän sanoo. 

Taustalta löytyy surullinen tarina. Wiskarin tuottajan sisar ja taustalaulaja, Silja, menehtyi ikävällä tavalla. Naisen tietokoneelta löytyi hänen ennen kuolemaansa nauhoittama lyhyt, viidentoista sekunnin, pätkä laulua. 

-Siitä pätkästä lähdimme työstämään kokonaista biisiä. Kappale sai nimen, Mustaa. Biisissä laulamme dueton kuin haudan takaa, Wiskari kertoo. 

-Harva ymmärtää, kuinka rankka stoori biisin taustalla on. Biisit eivät ole aina vain biisejä vaan siellä taustalla voi olla isoja juttuja, laulaja kiteyttää. 

Lue myös: Arttu Wiskari kommentoi elokuvarooliaan Iltalehdelle: En jännitä uutta aluevaltausta!

Voice.fi, Radio Nova ja Iskelmä kuuluvat molemmat osana Bauer Mediaan. 

Kilpailut

Uusimmat