Kuva: Senja Rapila

Eronnut Samu Haber Anna-lehdessä: "Rakkaudesta luopuminen on joka kerta yhtä tuskallista"

23.11.2017 09:15 - Senja Rapila

Muusikko kertoi myös, että avioliitto ei ole hänelle päämäärä suhteessa.

Sunrise Avenue -yhtyeen laulaja Samu Haber, 42, on puhunut Anna-lehdessä rakkaudesta. Hän on kertonut, että on joutunut kokemaan naisten vuoksi sydänsuruja, joista kaukosuhteet ovat olleet yksiä vaikeimmista.

Lisäksi Haber kertoo, että ei toivu suhteen päättymisestä niin nopeasti kuin monet saattaisivat luulla

- Toivun yleensä hitaasti sydänsuruista. Rakkaus on ihanaa, mutta siitä luopuminen on joka kerta yhtä tuskallista. Onneksi minulla on piano ja kitara. Ne kuuntelevat murheitani, Haber kertoo Anna-lehdelle.

(kuva: AOP)

Avioliittoa suomalainen artisti ei odota suhteelta. Se on hänelle ennemmin juridinen järjestely, joka ei ole välttämätön.

- Olen ollut kihloissa, mutta en koskaan naimisissa. Avioliitto ei ole minulle päämäärä. Voisin kuitenkin sanoa tahdon, jos suhde olisi tarpeeksi vakaalla pohjalla.

Komea muusikko myös kertoo, että hän on kokenut elämässään niin paljon, että hän osaa nykyisin toimia ihmissuhteissaan paremmin. Hän kertoo ymmärtävänsä nykyisin paljon paremmin mustasukkaisuuden tunteita.

- Kaikki tunteet ovat sallittuja, kunhan ei sano tai käyttäydy typerästi niiden takia. Muuten suhteeni naisiin on pysynyt melko samanlaisena kuin aiemmin – olen aina ollut yhden naisen mies.

Samu Haber on aiemmin kertonut Voice.fi:n videohaastattelussa rohkeasti omista tunteistaan muun muassa menestyksen nousemisesta päähän. Voit katsoa koko tunteellisen videohaastattelun täältä.

Lähde: Anna

Lue myös: Gwyneth Paltrow meni kihloihin - kuvattiin massiivinen sormus sormessa

Lue myös: Suomalaisen elokuvan kuvaukset keskeytyivät - päänäyttelijä puri toista

Kilpailut

Uusimmat