Kuva: Senja Rapila

Jannika B:n päivitys koskettaa Instagramissa: "Sain haukut siitä, kuinka feikki olen"

06.05.2019 13:35 - Reija Saarinen

Jannikan päivityksessä on todellakin ajattelemisen aihetta.

Laulaja Jannika B, 34, julkaisi koskettavan kuvapäivityksen Instagram-tilillään. Otoksessa Jannika poseeraa hymyillen, taka-alalla näkyy sen sijaan rakkautta hehkuttava valokyltti.

Vaikka kuva onkin täynnä iloista asennetta, on kuvan mukana kuitenkin kirjoitus, joka on osaltaan hieman ikävää luettavaa. Se nimittäin tiivistää karusti sen, miten ihmiset toisinaan toisiaan kohtelevat.

"Aamulla lapseni kertoi, ettei halua tarhaan, kun eräs lapsi tönii, sylkee ja sanoo, ettei hän saa olla mukana leikeissä. Sydämeni särkyi, mutta onneksi tiedän myös, että tyttäremme on aika sisukas tapaus. Tullut kuulemma äitiinsä. Minun aamuni alkoi, että sain hakut siitä, kuinka feikki olen ja, että honotus on ”so last season” ja, että olen ruma. Täytyy sanoa, että välillä ihmettelen meitä ihmisiä. Mistä se viha ja ilkeys oikein kumpuaa? Äänensävyni ei tarvitse miellyttää, mutta ainakaan se ei koskaan pyri loukkaamaan ketään. Rauhaa ja rakkautta," Jannika kirjoittaa kuvan yhteydessä.

Fanit ovat kommentoineet otosta hyvinkin tsemppaavasti.

"Kateelliset ne vain huutelee."

"Ihmiset on kyllä joskus erittäin kummallisia."

"Voi ihmiset..."

Ja toden totta, tässä päivityksessä on paljon mietittävää, ihan jokaiselle. Miten me voisimmekaan tehdä yhdessä maailmasta paremman paikan?

Päivityksen pääset katsomaan alta. Jos se ei jostain syystä näy, löydät sen myös täältä.

Lue myös: Jannika B antoi tyttärensä stailata itsensä - julkaisi lopputuloksen 58 000 seuraajalleen

Lue myös: Jannika B esittelee vuoden trendikkäimmän asusteen - muotikampaus ei voisi syntyä helpommin

Kilpailut

Uusimmat