Kuva: AOP

Maria Veitola jakoi abivuoden koulukuvansa - kertoo, miksi ylioppilaslakki herättää kipeät muistot

29.04.2020 16:30 - Iiro Myllymäki

Nainen kertoo riipaisevasti, miten hän oli toipumassa anoreksiasta ja vakavasta masennuksesta abivuonnaan.

Mediapersoona Maria Veitola, 47, on jakanut Instagramissa itsestään abivuonna 1992 otetun koulukuvan. Kuvassa mustiin pukeutunut Veitola nähdään nykytyylistään poiketen pitkissä hiuksissa. Kuvalla on kuitenkin syvempi sanoma kuin vain naisen tuolloisen tyylin esittely. Veitola on kirjoittanut kuvan yhteyteen riipaisevan tekstin omista lukioaikaisista hankaluuksistaan.

”Olen täysi-ikäinen, mutta silti ihan pieni. Toivun rajusta anoreksiasta ja masennuksesta. Lukion kakkosluokan kevät, juuri tämä vuodenaika mitä nyt eletään, meni neljän seinän sisällä, osastohoidossa sairaalassa. Se oli kuin vankila”, Veitola kirjoittaa.

Nainen kirjoittaa, että hän sai painonsa nousemaan sen verran, että pystyi lukion kolmannella luokalla palaamaan kouluympäristöön.

”Olin edelleen henkisesti ja fyysisesti aivan lopussa. Tiristin silti itsestäni viimeisenä lukiovuotena sen minkä kykenin ja suoriuduin kirjoituksista loppujen lopuksi oikein mallikkaasti. En kuitenkaan koskaan oppinut kantamaan ylioppilaslakkiani ylpeydellä, en edes edes vappuisin. Lakki on ollut lähinnä surkea muistutus yhdestä yksinäisestä, painajaismaisesta ajanjaksosta elämässäni”, Veitola muistelee.

Maria Veitola sitoo kirjoituksensa tähän aikaan, jossa monet nuoret oppilaat kärsivät koronan aiheuttamista epävarmuustekijöistä.

”En osaa kuvitella millaista on suorittaa peruskoulua tai lukiota loppuun tai lukea vaikkapa pääsykokeisiin tänä keväänä. Mistä voi löytää keskittymiskyvyn, sitkeyden ja motivaation opiskeluun aikana, jolloin melkein kaikki on omituista ja epävarmaa?”

Nainen kuitenkin päättää kirjoituksensa positiivisessa tsemppaushengessä ja vakuuttaa, että niin pateettiselta kuin se saattaa kuulostaakin, elämä kantaa. Voit katsoa Veitolan koskettavan päivityksen alta. Jos se ei näy, klikkaa tästä.

Lue myös: Maria Veitola yllättyi, ettei tunnistanut ystäväänsä Masked Singer -hahmon takaa

Lue myös: Maria Veitolan Kardashian-kuvat hauskuuttavat faneja: "Ihan parhaita!"

Kilpailut

Uusimmat