Kuva: Senja Rapila

Jannika B:n vappu sai surullisen käänteen - "Lepää rauhassa, vanha ukko"

04.05.2020 14:45 - Lauri Kujanpää

Sputnik eli lähes 18 vuotta.

Vastikään uuden Katso mua -kappaleen julkaisseen Jannika B:n, 35, piti juhlia vappuna tuoretta biisiään, mutta juhlat kääntyivätkin surun puolelle.

Jannika B nimittäin kertoo Instagram-sivullaan, että hänen Sputnik-koiransa on menehtynyt lähes 18 elinvuoden jälkeen.

"Vappuaattona julkaisin uuden biisin. Julkaisupäivän kunniaksi oli tarkoitus skoolata skumpalla ja syödä munkkeja. Vähänpä olisin osannut arvata, että malja nostetaankin rakkaan karvanakkini muistolle. Sputnik olisi seuraavaksi täyttänyt 18 vuotta. Meillä oli pitkä yhteinen taival ja hän oli tukenani elämäni suurissa vaiheissa - muutoksissa, suruissa ja iloissa", Jannika B kirjoittaa ja jatkaa:

"Ollaan muisteltu sinua kovasti - itketty ja naurettu. Olit pieni koira mutta suuri persoona ja jätät jälkeesi suuren tyhjiön. Lepää rauhassa, vanha ukko - en luovu susta koskaan, vaikka irti päästänkin. Kerro Lempille terveisiä."

Julkaisun yhteydessä nähdään myös video, jossa Jannika B poseeraa yhdessä koiransa kanssa. Suruviesti on saanut faneilta huiman määrän osanottoja.

Näet videon alta tai tästä.

Lue myös: Deittailumaailman raadollisuus riipaisee Jannika B:tä: 'Oletetaan, että aina löytyy jotain parempaa'

Lue myös: Jannika B opetteli uuden taidon karanteenissa: "Heti tuli maailman paras äiti"

Kilpailut

Uusimmat