Kuva: Prisma

Antti Tuisku ei pidä itseään luonnonlahjakkuutena: ´Kompensoin valtavalla määrällä työtä´

10.03.2021 20:15 - Ella Haura

Laulaja kertoo Iskelmän juontaja Satu Kotoselle, että vuodattaa onnistumisten eteen "verta, hikeä ja kyyneleitä".

Laulaja Antti Tuisku, 37, kertoo Iskelmän juontaja Satu Kotosen haastattelussa, että ei koe olevansa luontaisesti lahjakas artisti. Tähti on omasta mielestään menestynyt ainoastaan valtavalla määrällä harjoittelua, ja pitää itseään "yksin puurtajana". 

- Liikutun usein, kun puhun harjoittelun merkityksestä. Ihmiset saattavat sanoa minulle, että olen kaikessa hyvä, mitä teen. Olen aina ihmetellyt sitä, koska en ole omasta mielestäni koskaan ollut paras tanssija, esiintyjä tai laulaja. Olen se ihminen, joka kompensoi vajavaisia osiaan valtavalla määrällä työtä, Tuisku kertoo Kotoselle.

Laulajan mukaan hän onnistuu tavoitteissaan, kun vuodattaa niiden eteen tarpeeksi "verta hikeä ja kyyneleitä". Hän kertoo samaistuvansa kestävyysurheiluun, etenkin hiihtämiseen, jossa menestyminen perustuu vastaavanlaiselle ajatusmaailmalle.

- Minua kiehtoo hiihdossa eniten kestävyysurheilun mielentila. Koen vahvaa yhteyttä sellaiseen yksin puurtamiseen. Hiihdossa ja omassa työssäni on oikeastaan aika paljon yhteistä. Esimerkiksi kahden tunnin mittainen lavashow on todella iso fyysinen ponnitus.

Haastattelussa pureudutaan etenkin Tuiskun hiihtoharrastukseen ja tuoreeseen Master Workout -EP:seen. Uutisoimme aiemmin albumin Kipee-hitin kirjoitusprosessista, joka oli artistin mukaan todella tunteikas. 

Lue myös: Antti Tuisku täyttää tänään 37 vuotta - "Ikä, sehän on vain numero"

Lue myös: Antti Tuisku juontaa UMK-finaalin, luvassa myös kaksi näyttävää esitystä: 'Tällaista ei ole nähty'

Lue myös: Antti Tuiskun outoa laulutapaa ihmeteltiin uutuusbiisissä - kertoo nyt podcastissa, mistä on kyse

Kilpailut

Uusimmat