Arttu Wiskari myöntää, että hänen tulisi miettiä rahankäyttöään enemmän.
Elastinen kaipaa ympärilleen ihmisiä, joilla on sana hallussa.
Monet aikaisemmat Vain Elämää -artistit ovat kertoneet, että Satulinnassa kummittelee. Tulevalla kaudella nähtävä Sanni ei usko kummituksiin, vaikka kummia tapahtui tälläkin kerralla.
Tulevalla Vain Elämää -kaudella nähtävä Antti Tuisku listasi itselleen kaksi tavoitetta ennen Satulinnaan lähtöä.
Vaikka Jenni Vartiaisella ei ole suuria suunnitelmia biisien coveroinnin suhteen, tulee hänelle kuitenkin mieleen yksi artisti, jonka kappaleita olisi hienoa esittää.
Olli Lindholmilla on nuorelle itselleen ainoastaan yksi neuvo. Konkareita olisi kannattanut kuunnella kuulosuojainten käytössä.
Arttu Wiskari kertoi Iskelmäfestivaalilla mieleenpainuvimmat festarimuistonsa.
Sinun vuorosi loistaa -levyn sanoitukset kietoituvat vahvasti levyn nimen teeman ympärille. Juha Tapio saa valtavasti voimaa yleisöltään ja haluaa nyt ottaa heidät mukaan levylle.
Anna Abreu työstää tällä hetkellä suomenkielistä levyä. Naisartisti lupaa levyltä isoja tunteita ja rohkeutta.
Arttu Wiskari on herättänyt keskustelua Kahvimaito -biisillään, jossa pyydetään rintamaitoa kahviin.
Iskelmäfestivaalilla esiintynyt Arttu Wiskari kehoittaisi nuorta itseään uskomaan itseensä.
Ensimmäistä kertaa Iskelmäfestivaalilla esiintyvä Egotrippi on taukonsa jälkeen uudella innolla keikkailemassa. Yhtyeen jäsenten kesken vallitsee selkeä työnjako, joten riitoja ei keikkakesän aikana tarvitse pelätä.
Jukka Poika kertoo Iskelmälle, että musiikkityylin muuttuminen ei ole ollenkaan poissuljettua.
Lauri Tähkä, 40, tietää elämästä nyt huomattavasti enemmän kuin kaksikymppisenä pojankloppina.
  Suvi Teräsniska kertoo Iskelmälle, että loppuvuoden Pohjantuuli-kiertueella tullaan kuulemaan ainutkertaisia esityksiä.
Lauri Tähkä sanoo, että pohjalainen verenperintö on tehnyt hänestä sen, mitä hän on nyt.