Uudelleensyntynyt Egotrippi: "Tänä kesänä ei kiristellä hampaita"

26.06.2015 19:25 - Emma Ylistalo

Ensimmäistä kertaa Iskelmäfestivaalilla esiintyvä Egotrippi on taukonsa jälkeen uudella innolla keikkailemassa. Yhtyeen jäsenten kesken vallitsee selkeä työnjako, joten riitoja ei keikkakesän aikana tarvitse pelätä.

Uudestaan tauon jälkeen keikkalavoille noussut Egotrippi on hyvässä vedossa.

- Sellanen uudestisyntyminen meneillään tässä, vähän niin kuin pikkupoikina taas nautitaan festareilla soittamisesta, kertoi yhtyeen kitaristi Knipi bändin paluusta.

Keikkareissuilla ei riitoja tule, vaan pieni kinastelu jää studion seinien sisälle.

- Täähän on helppo jengi kun mikä, että en näe mitään, mikä tässä olisi vaikeaa. Tämähän on kuin yksi pitkä leirikoulu tämä kesä, eikä ole mitään miksi pitäisi kiristellä hampaita, summasi bändin uusi rumpali Risto Niinikoski.

- On meillä selkeitä roolijakoja, että kuka hoitaa arkipäivinä keikkoihin liittyvät toimistoasiat tai erinäisiä käytännönasioita. Niistä on muodostunut roolit. Sitten keikkojen ulkopuolella meillä on tullut uusi harrastus, me pelataan paljon roolipelejä. Siellä meillä on aivan eri roolit kaikilla, vai mitä Gandalf? yhtyeen rumpali lohkaisee ja katsoo Knipiä.

Risto kokee, että taiteellinen vastuu on Knipillä ja kokee itse pitävänsä huolen biisilistoista.

- Sen verran skarppi lauma, että on muodostunut sellaisia vastuualueita, artistit tiivistävät.

 

 

Kilpailut

Uusimmat