Räppäri Elastiselle Lauri Tähkä on kuin veli. Miesten ystävyys on kestänyt jo vuosikymmenen.
Tähkä on laajentanut musiikin ohella myös valmentamisen pariin.
Laulaja Lauri Tähkä paljasti Instagramissa julkaisevansa kokkikirjan, josta löytyy tähden parhaita reseptejä.
Jouluni laulut -levyn marraskuussa julkaiseva Lauri Tähkä on laulanut uransa aikana lauluja rakkaudesta. Ajan saatossa mies on saanut näkemystä naisista ja suhteista.
Lauri Tähkä lähtee kirkkokonserttikiertueelle joulukuussa. Konserteissa kuullaan kauneimpia joululauluja ja omia lauluja uran varrelta.
Lauri Tähkä, 40, tietää elämästä nyt huomattavasti enemmän kuin kaksikymppisenä pojankloppina.
Lauri Tähkä sanoo, että pohjalainen verenperintö on tehnyt hänestä sen, mitä hän on nyt. 
Lauri Tähkän säveltämä ja sanoittama tango on mukana Suomen Virallisen Latauslistan kärjessä.
Lauri Tähkä on hyvä puhumaan ja kirjoittamaan. Mutta mikä olisi miehen mielestä suomen kielen kaunein sana, jos olisi pakko valita?
Lauri Tähkä otti yleisönsä sellaisella intohimolla, ettei katsomossa varmasti yksikään ihminen jäänyt kylmäksi.
Lauri Tähkä kertoo Iskelmälle, että tietynlaiset piirteet kulkevat usein käsi kädessä.
Artisti Lauri Tähkä esiintyi eilen Tampereen Koskikeskuksessa Aamuklubin kauppakeskuskiertueella. Mies paljasti haastattelussa erään kommelluksen, joka joskus tapahtuu keikalla.