Mitä hampaat kertovat mielentilastasi? Lue 9 hassua terveysfaktaa

08.03.2015 10:00 - Eeva Rajala

Kehon eri osat ovat yhteydessä toisiinsa. Oma ihosi kertoo esimerkiksi siitä, missä kunnossa sydämesi on.

Mitä ääni kertoo ihmisen pituudesta?

Washingtonin yliopiston tutkijoiden mukaan kuuntelija voi tarkkaankin määrittää puhujan suhteellisen pituuden pelkästään äänen perusteella. Tästä voi kiittää alahengitysteiden niin sanottua subglottaalista resonanssia, johon henkilön pituus vaikuttaa. Resonanssin taajuus madaltuu sitä mukaa, mitä pidempi henkilö on.

Mitä silmät kertovat aivoista?

Tuoreen selvityksen mukaan silmän takapinnassa olevat pienet suonet voivat paljastaa, miten terveet aivosi ovat. Tutkijat saivat selville, että ihmiset, joilla suonet olivat suurimmat, sai älykkyystesteissä huonoimmat tulokset.

Mitä iho kertoo sydämen terveydestä?

Rypyt eivät pelkästään kerro iästä. Rypyt voivat myös olla merkki sydänvaivoista. Tuoreessa tutkimuksessa koehenkilöt jaettiin ryhmiin sydäntautiriskien ja ihon nuorekkuuden perusteella. Tulosten mukaan niillä ihmisillä, joilla oli vähiten ryppyjä, oli alhaisempi verenpaine ja alhaisempi sydäntautiriski.

Mitä miehen käsi kertoo hänen peniksestään?

Muutaman vuoden takaisen korealaistutkimuksen mukaan miehillä, joiden etusormet ovat lyhyempiä kuin heidän nimettömänsä, on isompi penis. Sormien ja peniksen pituudet ovat yhteydessä toisiinsa, sillä testosteroni kontrolloi sekä peniksen että sormien pituutta.

Mitä sormet kertovat syöpäriskistä?

Lyhyissä sormissa on hyvät puolensa, sillä lyhyet sormet kielivät miesten alhaisemmasta eturauhassyöpäriskistä.

Mitä jalat kertovat miehen erektiosta?

Jos mies kärsii levottomien jalkojen oireyhtymästä, voi miehellä olla vakavampiakin terveysongelmia. Tuoreen tutkimuksen mukaan miehillä, jotka saivat ainakin 5 levottomien jalkojen kohtausta kuussa, oli 50 prosenttia suurempi todennäköisyys kärsiä erektiohäiriöistä. Sekä levottomien jalkojen oireyhtymä että erektiohäiriöt ovat yhteydessä alhaiseen dopamiinitasoon. Dopamiini on hyvän mielen hormoni.

Mitä hampaat kertovat mielestä?

Muutaman vuoden takaisin tutkimuksen mukaan puremiskyky saattaa kieliä mahdollisesta tulevasta dementiasta. Tutkijat eivät kuitenkaan tiedä, johtaako muistin heikkeneminen huonoon hammasterveyteen tai toisin päin, joten muistin ja hampaiden mahdollisesta yhteydestä toisiinsa ei kannata huolestua liikaa.

Mitä uni kertoo silmistä?

Ihmisillä, jotka kärsivät uniapneasta, on kaksi kertaa suurempi riski saada viherkaihi. Viherkaihi on sairaus, joka voi johtaa sokeuteen jopa viidessä vuodessa. Kun ihminen ei hengitä normaalilla vauhdilla, happivaje voi saada aikaan näköhermojen tuhoja.

Mitä huulet kertovat muistista?

Jos ihminen saa helposti kylmästä aiheutuvia haavoja huuliin, hänellä voi myös olla suurempi Alzheimerin tai dementian riski. Tutkimuksessa kävi ilmi, että niillä ihmisillä, joilla oli korkeampi tulehduksista - esimerkiksi herpeksestä - johtuva fyysinen taakka, oli huonompi ajattelu- ja havainnointikyky.

Lähde: Men's Health


Lue myös täältä, miten voit saada 20 vuotta lisää elinaikaa.


Kilpailut

Uusimmat