Paniikkikohtaus on ikävä sosiaalinen vaiva - 5 parasta ohjetta läheisen auttamiseen

18.11.2014 09:59 - Anna Hopi

Yllättävä tilanne voi viedä ihmisen lopulta paniikkikohtauksen partaalle. Mitä voi tehdä, jos läheinen ahdistuu yllättäen?

Monille ne ovat kiusallisia ja toiset voivat tarkoituksettomasti jopa pahentaa ihmisen paniikkikohtausta. Yleensä paniikkikohtaukset menevät ohi vajaassa puolessa tunnissa.

Paniikkikohtauksen yhteydessä ilmenee erilaisia sympaattisen hermoston aktivoitumisesta johtuvia oireita. Näitä ovat muun muassa sydämentykytys, hikoilu, vapina, rintakivut, pahoinvointi, puutuminen ja pyörtymisen tunne.

Voi olla turhauttavaa ja jopa pelottavaa nähdä, kun läheinen ihminen saa paniikkikohtauksen. Kohtausta voi kuitenkin helpottaa, kun muistaa seuraavat Huffington Postin listaamat asiat:

Älä sano "Koita rauhoittua"

Rauhoittumaan tai rentoutumaan kehottaminen voi vain lisätä toista ääripäätä ja pahentaa paniikkikohtausta. Kliinisen psykologin Scott Bean mukaan ahdistus voi olla kuin juoksuhiekkaa, eli mitä enemmän yrittää vähentää ahdistusta, sitä syvemmälle uppoaa.

Tarjoa tukea: "Olen tässä sinua varten"

Pienellä ja hellällä rohkaisulla voi saada paljon aikaan. Näin paniikkikohtauksesta kärsivä saa mahdollisuuden kertoa huolistaan ja murheistaan. Psykologian tohtori Todd Farchionen mukaan toista ei kannata rohkaista sanomalla, ettei ole mitään hätää. Se voi vain pahentaa paniikkia.

Älä itse panikoi kohtauksen vuoksi

Farchionen mukaan läheisen paniikkikohtauksesta ei kannata olla paniikissa. Se voi pahentaa tilannetta. Se on kuin laittaisi bensaa liekkeihin.

Kuuntele, mitä hän tarvitsee

Ennen kuin toimit vaistojesi mukaan, huomioi millaisia vihjeitä paniikkikohtauksen saanut antaa tarpeistaan. He tietävät oman ahdistuksensa paremmin kuin muut. Tarvitseeko panikoiva lasillisen vettä vai lohduttavan olkapään? Kannattaa muistaa, että jokainen kokee paniikkikohtauksen eri tavalla, joten ihmisen tarpeetkin vaihtelevat.

Pääasia: Ole empaattinen

Pelkkä kuunteleminenkin auttaa. Sinun ei tarvitse ratkaista panikoijan mahdollisia ongelmia. Voit olla hänelle suuri tuki olemalla empaattinen ja luomalla yhteys häneen. Voit vaikka sanoa: "En tiedä, mitä sanoa. Mutta olen mielissäni siitä, että kerroit minulle."

Lähteet: Huffington Post



Millaisista asioista parisuhteessa riidellään? Lue yleisimmät syyt täältä ja katso sopivatko ne sinun suhteeseesi.

Kilpailut

Uusimmat