Kuva: SHUTTERSTOCK

Tutkimus osoittaa, kuinka monessa vuodessa tupakan syöpävaikutukset puolittuvat lopettamisesta

18.02.2024 14:15 - Rebekka Silvennoinen

Tupakointi aiheuttaa syöpää, mutta riskit alkavat vähitellen pienentyä tupakoinnin lopettamisen jälkeen.

Riski sairastua syöpään alkaa vähitellen pienentyä tupakoinnin lopettamisen jälkeen, käy ilmi uutispalvelu Duodecimin uutisesta. Tupakoivat kuitenkin sairastuvat syöpään selvästi muita todennököisemmin. 

Tiedot käyvät ilmi korealaistutkimuksesta, jossa yli 2 miljoonaa aikuista seurattiin keskimäärin 14 vuoden ajan. Tupakoinnista ja tupakoinnin lopettamisesta kysyttiin kahdesti seurannan aikana.

Vaikutus on suurin, jos tupakoinnin lopettaa alle 50-vuotiaana. 

Kymmenen vuoden kohdalla luvuissa näkyi vähäinen nousu, mutta 15 vuotta lopettamisesta syöpäriski oli puolet pienempi kuin tupakointia jatkaneiden. Keuhkosyövän riski alkoi pienentyä noin kolme vuotta aikaisemmin.

Korealaisten tulokset tukevat näyttöä tupakoinnin vaaroista ja osoittavat haittojen vähitellen poistuvan tupakoinnin lopettamisen jälkeen. Hiljattain julkaistun toisen tutkimuksen perusteella riski menehtyä syöpään tai muihin tupakan aiheuttamiin sairauksiin alkaa sekin pienentyä noin 10 vuotta lopettamisesta, mutta savuttomien tasolle riski laskee vasta 20–30 vuodessa.

Suomalaisista 20–64-vuotiaista miehistä noin 12 prosenttia ja naisista 11 prosenttia tupakoi päivittäin.

Tutkimus julkaistiin JAMA Network Open -lehdessä.

Lue myös: Näin Kelan työttömyysturva muuttuu vuonna 2024

Lue myös: Autojen rekisterikilpiin tulee muutos

Lue myös: Ruokamyrkytysilmoitusten määrä kasvoi Helsingissä - jopa ostereista löytyi norovirusta

Lähde: Uutispalvelu Duodecim

Kilpailut

Uusimmat