Kuva: Shutterstock

Nyt on aika tehdä yksi suosituimmista verovähennyksistä - voi säästää veroissa jopa 3500 euroa

10.04.2024 21:15 - Rebekka Silvennoinen

Viime vuonna teetetyistä töistä voi hakea vähennystä täydentämällä omaa esitäytettyä veroilmoitustaan. Vähennystä saa nykyään myös kotona annettavasta fysio- tai toimintaterapiasta.

Verohallinto arvioi, että noin puoli miljoonaa henkilöä on tänä keväänä hakemassa kotitalousvähennystä vuoden 2023 verotuksessa. Viime vuonna teetetyistö töistä voi hakea vähennystä täydentämällä omaa esitäytettyä veroilmoitusta. Ilmoituksen voi tehdä OmaVerossa tai paperilomakkeella. 

Kotitalousvähennys on yksi suosituimmista verovähennyksistä. Kotitalousvähennystä voi saada tavallisista kotitalous-, hoiva- tai hoitopalveluista tai kunnossapito- ja perusparannustöistä, joita ostetaan kotiin tai vapaa-ajan asunnolle. Tällaisia töitä ovat esimerkiksi siivous, lastenhoito tai remontti.

Vähennystä voi saada myös, jos työtä ostaa omalle vanhemmalleen. Vähennystä ei voi saada sijoitusasunnon remontista eikä uudisrakentamisesta tai siihen verrattavasta täydennys- ja lisärakentamisesta.

– Toisin kuin moni muu verovähennys, kotitalousvähennys pienentää maksettavien verojen määrää, ei verotettavien tulojen määrää. Siksi esimerkiksi paljon hoitotyötä ostanut voi säästää veroissa jopa 3 500 euroa kotitalousvähennyksen ansiosta, sanoo Verohallinnon ylitarkastaja Petri Manninen Verohallinnon tiedotteessa. 

Enimmillään 3500 euroa

Kotitalousvähennystä voi hakea tavanomaisesta kotitalous-, hoiva- ja hoitotyöstä, kunnossapito- ja perusparannustyöstä sekä tietotekniikan asennus- ja neuvontapalveluista. 

Kotitalousvähennystä voi saada enimmillään 3 500 euroa, jos on teettänyt kotitalous-, hoiva- tai hoitotyötä tai luopunut öljylämmityksestä. Näiden töiden osalta verovähennystä voi saada 60 prosenttia työn osuudesta, jos työn ostaa yritykseltä.

Muiden remonttien kuin öljylämmityksestä luopumisen kohdalla kotitalousvähennystä voi saada 40 prosenttia työn osuudesta, kuitenkin korkeintaan 2 250 euroa.

Myös kotona annettavasta fysio- tai toimintaterapiasta on tämän vuoden alousta alkaen saanut kotitalousvähennystä. Nyt täytettävä veroilmoitus koskee vuotta 2023, eikä vuoden 2023 fysio- tai toimintaterapiakuluista voi saada kotitalousvähennystä.

Kotitalousvähennyksessä on 100 euron omavastuu.

Määräpäivä toukokuussa

Kotitalousvähennystä haetaan täydentämällä esitäytettyä veroilmoitusta, jonka määräpäivä on useimmilla palkan- tai eläkkeensaajilla joko 7.5., 14.5. tai 21.5. Oma määräpäivä selviää esitäytetystä veroilmoituksesta.

Lue myös: Passijonojen tilanteeseen on tullut muutos - Poliisihallitus ohjeisti ja nyt aikoja saa jo ensi kuulle

Lue myös: Koiranomistaja, ethän tee tätä virhettä? Voi koitua linnunpoikasen kohtaloksi

Lue myös: Kuuluuko hajulukon avaaminen osakkaalle vai taloyhtiölle? Suurin osa luulee väärin

Lähde: Verohallinto

Kilpailut

Uusimmat