Kuva: Senja Rapila

9-vuotias tytär innostui Autiosaari-kappaleesta - Tuure Kilpeläinen: "Antaa uskoa tekemiseen"

14.10.2016 14:54 - Anna Hopi

Autiosaari-kappaleesta on tullut Tuure Kilpeläisen ja Kaihon karavaanin bilehitti.

Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani -yhtyeen viides albumi Surusilmäinen kauneus julkaistaan 21. lokakuuta. Levyn ensimmäinen single oli Autiosaari, joka on noussut yhtyeen superhitiksi.

- Näkee nykyään, kun on suoratoistot, että sitä kuunnellaan paljon etkobiisinä, kun ihmiset ovat lähdössä baariin. Olen ylpeä, että olemme saaneet tehtyä bilebiisi. Murheellisiä kaiho-rallatuksia tulee, mutta bilehittejä harvemmin, sanoo solisti Tuure Kilpeläinen Iskelmän juontajan Anna-Mari Raaskan haastattelussa.

- Iloisia biisejä on vaikea tehdä. Usko meinaa loppua kesken. Kun on melankolinen fiilis, niin kappale ärsyttää. Täytyy vaan uskoa biisiin. Munkin 9-vuotias tytär sanoi, että onneksi olkoon iskä, tää on teidän paras biisi. Iskän tekemiset on aina noloja, mutta tässä oli hänenkin mielestään tekemisen meininki.

Biisit soitossa Iskelmällä

Tuure Kilpeläisen ja Kaihon karavaanin uusi levy on ennakkosoitossa Iskelmän taajuudella tänä viikonloppuna. Kappaleita kuullaan radiosoitossa perjantaina klo 18.30 alkaen tunnin välein klo 23.30 saakka.

Lauantaina yhtyeen kappaleita kuullaan 8.30-13.30 välillä tunnin välein, ja erityinen kuuden biisin setti 16-18 välillä. Sunnuntaina kuulet yhtyeen uusia kappaleita 10.30-23.30 tunnin välein.

Lue myös: Tuure Kilpeläiseltä ja Kaihon Karavaanilta huomenna uusi kappale - kuuntele esimakua

Lue myös: Tuure Kilpeläinen ensisuudelmastaan: "Maistui oksennukselle"

Kilpailut

Uusimmat