Kuva: Hanna-Maria Grönlund

Me Naiset: Jenni Vartiainen pelkäsi lauluäänensä puolesta

30.03.2017 12:30 - Anna Hopi

Laulaja Jenni Vartiainen kärsi keikkatauollaan siitä, ettei pystynyt laulamaan normaalisti.

Jenni Vartiaisen äänihuulet olivat pitkään turvonneet, minkä takia hän joutui puhekieltoon.

- Olin huolissani, että palautuuko ääneni koskaan ennalleen. Siinä ehdittiin epäillä kaikkea, mistä tilanne johtuu. Ylärekisteri puuttui kokonaan ja lauloin puheäänellä. Jouduin puhekieltoon, ja olin useita päiviä puhumatta, laulaja kertaa Me Naisten haastattelussa.

Puhekieltona aikana tähti kirjoitti koko ajan uusia kappaleita, mutta ei pystynyt levyttämään niitä kuin vasta tänä keväänä. Hän sanoo, että odottamisessa oli puolensa, koska nyt kaikki, mitä julkaistaan on mietittyä.

Laulaja sanoo esimerkiksi olevansa todella tyytyväinen Turvasana-kappaleeseen, joka tuo hänestä esille uuden puolen. Jenni toteaa, ettei lähtenyt tekemään tietoisesti mitään ronskia, vaan halusi uudistua artistina. Kuuntele kappale alta.

Lähde: Me Naiset.

Lue myös: Jenni Vartiainen, kuullaanko tulevalla levylläsi lisää seksibiisejä?

Lue myös: Suomalaisjulkkikset homoeroottisessa kampanjassa: Jari Sillanpää ja Jenni Vartiainen nahka-asuissa

Kilpailut

Uusimmat