Kuva: Mikko Räsänen

Mikko Kuustonen on Iskelmä Gaalan Vuoden miesartisti: "Sain tietää ehdokkuudesta eilen"

31.01.2018 19:50 - Reija Saarinen

Kuustonen julkaisi uusimman levynsä viime vuonna.

Pitkän linjan artisti Mikko Kuustonen, 57, on valittu Iskelmä Gaalassa Vuoden miesartistiksi. Suuri yllätys tämä ei ole, sillä vuonna 2017 Kuustonen julkaisi vihdoin uutta musiikkia kymmenen vuoden tauon jälkeen.

Kuustosen mukaan hän alkoi työstää uutta materiaalia Vain elämää -ohjelman kuvausten jälkeen. Levyn ensimmäisenä sinkkuna julkaistiin kappale, Anna mennä Anna.

Kevään aikana Kuustonen suuntaa myös kiertueelle, jossa jokainen ilta on erilainen.

- Haluamme tuoda konserttisaleihin saman läsnäolo, joka toteutuu treenikämppien tai olohuoneiden soittoringissä. Kyse on kommunikaatiosta ja intensiteetistä. Parhaat konserttikokemukset syntyvät puhuttelevuudesta ja yllätyksellisyydestä. On taatusti sekä kuulijoiden että taiteilijoiden etu, jos jokainen ilta rakentuu ainutlaatuiseksi. Tämä toteutuu rakentamalla sovitukset ja lavakattaus eläväksi, loppu on kuuntelua ja heittäytymistä, Kuustonen kertoo tiedotteessa.

Voittopuheessaan Kuustonen totesi, että hän sai vasta eilen tietää ehdokkuudestaan.

- Tässä on onnellista olla nyt 57-vuotiaana nuorena artistina. Ekasta levystä tulee ensi vuonna 40 vuotta, Kuustonen sanoi.

Lue myös: Mikko Kuustonen uransa tärkeimmästä kappaleesta: "Siitä on tullut hämmentävää palautetta"

Kilpailut

Uusimmat