Erin tunnelmoi omia häitään uudella kappaleella - kuuntele

15.09.2016 09:38 - Anna Hopi

Kohta hänen -kappaleessa Erin uskalsi olla kliseisen romanttinen.

Erinin odotettu kolmas levy Seliseli julkaistaan 11. marraskuuta. Artisti on onnellinen siitä, että albumi on nyt valmis.

- On ihanaa saada uusi levy purkkiin. Silloin valtaa helpotuksen huokaus ja voi nauttia tuloksista, kertoo Erin.

Tänään julkaistaan levyn uusin single. Romanttinen Kohta hänen -kappale on saanut pontta laulajattaren omasta elämästä.

- Se on kappale, joka kertoo siitä, kun mene naimisiin ja fiiliksistä, joita on siinä kun astuu kirkon ovesta sisään ja kävelee käytävän puoleenväliin saakka. Tajuat siinä käytävää kävellessä, että tämä oli oikea ratkaisu. Kliseet tuntuvat ihanalta, mietit että kohta olet hänen. Kyllä se oli omista fiiliksistä sinä hetkenä, sanoo tähti.

Kuuntele kappale alta.

Ennen albumin julkaisua Erin suuntaa odotetulle konserttisalikiertueelle. Luvassa on tuttujen hittien lisäksi myös tulevan Seliseli-albumin kappaleita:

30.9 Jyväskylä, Paviljonki

01.10 Tampere-talo

05.10 Hyvinkää-sali

06.10 Espoo, Sellosali

07.10 Helsinki, Savoy-teatteri

08.10 Salo, Kulttuuritalo Kiva

09.10 Kuusankoski, Kuusaa-sali

13.10 Ylivieska, Akustiikka

14.10 Oulu, Areena

15.10 Raahesali

22.10 Lahti, Sibeliustalo

Lue myös: Erin palaa uudella kappaleellaan Nylon Beat -juurille - kuuntele

Kilpailut

Uusimmat