Kuva: Mikko Räsänen

Jari Sillanpää tarvitsi uusia kappaleita - Mariska kirjoittikin huoralaulun

19.10.2016 15:28 - Anna Hopi

Laulaja ja musiikintekijä Mariska tekee tällä viikolla paluun soolomateriaalilla 11 vuoden jälkeen.

Perjantaina 21. lokakuuta julkaistavalle Matador-albumille Mariska on saanut koottua kappaleet, jotka kuvaavat hänen tämän hetken sielunmaailmaansa. Viime vuosina Mariska on laatinut kappaleita enemmän muille artisteille. Hän onkin kotimaisten musiikkitähtien takuuvalinta, kun tarvitaan hyvää, tarttuvaa biisitekstiä.

Sanoitusten laatijana Mariska on monipuolinen, ja häntä ovat hyödyntäneet esimerkiksi Jari Sillanpää, Jenni Vartiainen, Samuli Edelmann ja Anna Puu. Mitä tulee Mariskan omaan tuotantoon, niin siinä kuuluu se tuttu särmä, joka näkyi jo tähden ensimmäisellä vuonna 2002 julkaistulla soololevyllä Toisin sanoen.

- Jännittää, kun tulee uutta materiaalia. On hienoa, että saa laitettua hengen tuotteitaan pihalle. En haudo vastaanottoa kovin paljon juuri nyt, sanoo Mariska, ja kertoo samaan hengenvetoon oman suosikkikappaleensa tulevalta Matador-levyltä.

- Oikee Matador -kappale koskettaa minua eniten. Se saatiin loppumetreillä valmiiksi levylle, ja se on tuorein tuotos. Tuomas Kauhanen, vanha ystäväni, on messissä. Kappaleessa loksahti moni asia paikoilleen, kun piti saada nopeasti valmista jälkeä. Sävelsin ja sanoitin biisin itse, levyn muissa biiseissä toiset ihmiset ovat soinnutelleet kappaleita.

(kuva: Handout)

"En ole ekspertti parisuhteessa"

Mariska sai kappaleeseen kiteytettyä sen tunteen, kun parisuhteessa ei kaikki mene kuten Strömsössä. Tästä hänellä on omien sanojensa mukaan paljonkin kokemusta - kumppanit eivät aina pysy luovan taiteilijan vaihtelevien mielialojen vauhdissa.

- Biisi on raadollinen parisuhdekuvaus ei niin toimivasta rakkauselämästä. Joskus rakkaus voi olla raadollisimmillaan tällaista. Kahden ihmisen vuorovaikutus on välillä todella raadollista. Osaan itse riidellä ja olen joskus sitä harrastanutkin. Kokemusta löytyy siitäkin puolesta, virnistää Mariska.

- Olen miettinyt sitä, miksi on helpompaa kirjoittaa rakkaustuskasta kuin auvoisesta onnesta. Ammennan enemmän rosoisuudesta ja ärhäkkyydestä.

Musiikintekijän rehellisyydestä kertoo se, että hän myöntää kättelyssä olevansa parisuhteissa monella tavalla mahdoton tapaus.

- En ole kovin ekspertti näissä asioissa. En ole kovin paljon elämäni aikana näitä harrastanut sanan perimmäisimmässä merkityksessä. Olen varmaan paikoitellen kivakin kumppani, toisinaan taas ihan kauhea. Menen fiilispohjalta, niin siinä ei varmasti ole helppoa pysyä perässä. En itsekään aina pysy itseni perässä - saatika sitten toinen ihminen. Sanotaan näin, etten lähtisi kirjoittamaan aiheesta kirjaa "kuinka rakennat fantastisen parisuhteen", tunnustaa artisti.

- Halusin tehdä tälle levylle myös lempeästä olotilasta, kun on todella ihastunut ja rakastunut. Onnistuin vääntämään sellaisiakin biisejä, jotka ovat plusmerkkisiä. Ei sekään ole onneksi ihan täysin vieras olotila.

Sellaisia kappaleita ovat levyllä Itserakkausjuttuu ja Kotiin. Mariska on onnistunut kuitenkin luomaan myös kappaleen, jonka aihepiiri pyöristää kuulijan silmät.

"Aamulla päätimme, että nyt kirjoitetaan huoran laulu"

Naisen kynästä syntyi humoristiseen sävyyn tehty huoran laulu, Je m’appelle Mari.

- Aihehan sai alkunsa Berliinistä. Olimme Setä Tamun ja VäinöVäinön kanssa kirjoittamassa Siltsulle biisejä kolmestaan. Lähdimme omatoimiretkelle. Päätimme yksi päivä tehdä Berliinidiscoa. Aiheeksi syntyi aamulla, että nyt kirjoitetaan huoran laulu. Oli nopeasti selvää, ettei tämä mene Jari Sillanpäälle, vaikka aihe olikin kova, muistelee Mariska.

- Kappale vääntyi minulle, se oli selvä juttu päivän päätteeksi. Jurek Reunamäki on tehnyt kappaleen lopputuotannon, hänen kädenjälki näkyy soundipuolessa. Seksityöntekijän ammatti on puhuttelevaa ja kiehtova ammatti. Hain kappaleeseen lolitamaista viatonta lähestymistä ikivanhaan ammattiin.

Näkivätkö musiikintekijät reissullaan ohi liitelevän seksityöntekijän vai mistä aihe sai alkunsa?

- Eikö Berliinidiscoon kuulu huumeet ja jännät seksihommat? Siitä se aihe nopeasti kuoriutui. Halusin kuitenkin tehdä aiheesta mahdollisimman viattoman kuuloisen, vaikka itse sanoma onkin aika hevi.

Katso alta Mariskan tulevat keikat alta:

21.10. Helsinki, Levykauppa Äx
22.10. Helsinki, Valokarnevaalit Linnanmäki
11.11. Oulu, 45 special
12.11. Raahe, Club Flirt
2.12. Tampere, Jack The Rooster
3.12. Lahti, Katu-klubi

Lue myös: Me Naiset: Mariska luuli olevansa lapseton - odottaa vauvaa!

Lue myös: Mariskan uusi single kertoo rankasta aiheesta - kuuntele täältä

Lue myös: Rakkaussuhde sai Jari Sillanpään kukoistamaan - Siim-rakas: "Parannan Jarin sielun haavoja"

Kilpailut

Uusimmat