Maailman terveysjärjestöltä uusi ohjeistus suolan käyttöön

02.02.2013 10:30 - Katariina Näreaho

WHO:n tavoitteena on saada vähennettyä suolan käyttöä, sillä liiallisella suolankäytöllä on tunnetusti terveydelle haitallisia vaikutuksia. Vajaa teelusikallinen suolaa päivässä on sopiva määrä aikuiselle.

Maailman terveysjärjestö WHO:n muutama päivä sitten julkaistun ohjeistuksen mukaan aikuisen tulisi saada päivässä alle 2 000 milligrammaa natriumia tai 5 grammaa suolaa. Lisäksi kaliumia tulisi saada vähintään 3 510 milligrammaa päivässä.

Tohtori Francesco Branca muistuttaakin, että kohonnut verenpaine on yksi suurimmista sydäntautien ja aivohalvauksien aiheuttajista. Brancan mukaan näitä ohjeistuksia tulisi noudattaa myös lasten kohdalla, sillä mikäli lapsi kärsii korkeasta verenpaineesta, tulee vaiva jatkumaan todennäköisesti myös aikuisiällä.

Tiedotteen mukaan tällä hetkellä useimmat ihmiset saavat liikaa natriumia mutta eivät tarpeeksi kaliumia.

Natriumia esiintyy luontaisesti muun muassa maidossa, kermassa ja kananmunissa. Useissa jalostetuissa elintarvikkeissa sitä on huomattavasti enemmän. Esimerkiksi leivässä, lihajalosteissa sekä liha- ja kasvisliemikuutioissa.

Kaliumia puolestaan saa reilusti pavuista ja herneistä, pähkinöistä sekä pinaatista ja kaalista. Hedelmistä esimerkiksi banaani ja papaija ovat hyvin kaliumrikkaita.

Lue tarkemmin asiasta lisää WHO:n sivuilta (englanniksi).

Lähde: WHO

Kilpailut

Uusimmat